Keskioluen laimentaja pyrkii eduskuntaan Helsingistä

Kuvassa ei ole Shamrock vaan Keskustapuolueen logo.

Suomen Keskusta

Keskioluen laimentajana tunnetuksi tullut Pekka Puska lähtee keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingin vaalipiirissä.

Professori Puska oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtajana vuosina 2003–2013. Sen jälkeen hän on toiminut erilaisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä terveysalan asiantuntijatehtävissä. Tunnetuksi hän ollut toistuvista esityksistä päivittäistavarakaupassa myytävän oluen prosenttirajan laskemisesta nykyisestä 4,7 prosentista.

Viimeksi viime syyskuussa hän totesi, että kaupoissa myytävien alkoholijuomien alkoholipitoisuutta voisi alentaa. Sitä ennen hän ehdotti keskioluen siirtämistä Alkon hyllyihin vuonna 2011. Vuonna 2008 hän ehdotti keskioluen laimentamista 3,7-prosenttiseksi.

Puska oli keskustan kansanedustaja vuosina 1987–91, jolloin hänet valittiin eduskuntaan Pohjois-Karjalan vaalipiiristä. Puska antoi kasvot nk. Pohjois-Karjala-projektille, jonka aikana sydänkuolleisuus aleni Itä-Suomessa. 1972–1997 toteutettussa projektissa vältettiin tupakkaa, liikaa suolaa ja kovia rasvoja.

Written by:

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Valokuvaaja hermostui holhoukseen – juomakuvat leviävät verkossaOlutkapina jatkuu ja "laittomuudet" leviävät