Varusteleka laajentaa olutkauppaan – tässä merkit

Valtteri Lindholmin Varusteleka-myymälöistä saa jatkossa myös olutta.

Päivi Tuovinen


Suosittu armeijatavaran myymälä Varusteleka on saanut luvan myydä olutta.

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto myönsi kaupalle enintään 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävien tuotteiden myyntiluvan eilen. Varusteleka tuo ensi viikolla myyntiin tuhat pulloa Miehistö-Pils -olutta ja tuhat pulloa Upseeri Ipa -olutta.

– Molemmat oluet tulevat Pyynikin käsityöpanimosta. Miehistö-Pils on sellainen perusmiehen perusolut ja Upseeri Ipa sellainen hipsteripellejen juoma, Varustelekan perustaja Valtteri Lindholm vitsailee.

Lindholmin mukaan Varusteleka haki lupaa viime marraskuussa. Samalla liike kilpailutti pienpanimoja siitä, kuka pystyy tekemään eniten liikkeen brändiä muistuttavan oluen.

– Leka-oluen pitää tietenkin olla sillä tavalla sopivan räävitön niin kuin mekin olemme, Lindholm kuvailee.

– Oluesta saa helposti sellaisen tunnusta väriä -jutun. Siksi on tärkeää, että olut on meidän näköinen. Itse pääsen maistamaan niitä lauantaina.

Idea oluen myynnistä syntyi osaltaan siksi, että Varustelekan työntekijät halusivat tilata itselleen oluita.

– Me, ja uskon että monet muutkin, ovat sitä mieltä, että hyvät oluet ovat tosi jees. Niitä on kiva tilata itselle, mutta ei kuitenkaan ole tervettä tilata tuhatta pulloa omaan käyttöön. Ajattelimme, että otamme itselle ja siitä sen jälkeen myymme muille.

– Olemme jo jonkin aikaa tarjonneet ruokaa ja ounastelimme, että saisimme luvat myös oluen myyntiin. Ja niinhän me saimme.

Olutta tilattiin nyt yksi erä. Lindholm on kuitenkin luottavainen, että ne myydään loppuun pian ja sen jälkeen tilataan lisää.

– Haluamme alkaa myydä olutta netin kautta ja tällä hetkellä tutkimme onko se Suomessa mahdollista. Jos ei ole, niin pitää perustaa verkkokauppa Viroon ja myydä sieltä tänne, perustaja sanailee.

Written by:

Toni Tervo

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Varusteleka haluaa Arnold Schwarzeneggerin vierailulle – katso huikea videoTiketti liputtaa ja leka vaatettaaVarusteleka joutui boikottiin Ruotsissa – "Emme ole uusnatseja"