Suomessa on 51 kaivosta – tämä mies haluaa vetää ne A-luokkaan

Eero Yrjö-Koskinen on valittu kestävän kaivostoiminnan verkoston pääsihteeriksi. Hän uskoo, että verkosto voi sovittaa kaivosten ja muun yhteiskunnan etuja entistä paremmin yhteen.

Mikko Kuparinen

KAIVOKSET  Suomi hakee nyt roolia kestävän kaivostoiminnan edelläkävijänä. Eero Yrjö-Koskinen siinä isossa roolissa.

Mitä tulee tavalliselle pulliaiselle mieleen sanasta kaivos? Ulkomaiden kaivosten loukkuun jääneet kaivostyöläiset? Ympäristön pilaantuminen? Työ ja toimeentulo? Tai ehkä Talvivaara?

Mielikuvat eivät ehkä ole kovin ylevät, vaikka todellisuudessa ilman kaivannaisista kuten metalleista ja mineraaleista valmistettuja materiaaleja ja tarvikkeita emme selviäisi arjesta. Kaivos.fi -sivusto kertoo, että että suomalainen käyttää elämänsä aikana 10 000 kiloa rautaa, 1 500 kiloa alumiinia, 600 kiloa kuparia ja saman verran sinkkiä sekä lisäksi vuosittain yli 15 tonnia hiekkaa, soraa ja murskeita.

Katastrofistaan huolimatta Talvivaarakin poiki jotain hyvää. Sillä jotta vastaava ei enää toistuisi, Suomessa synnytettiin viime vuonna kestävän kaivostoiminnan verkosto. Sen pääsihteeriksi valittiin kesäkuussa VTM Eero Yrjö-Koskinen , joka toimi aiemmin Suomen Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajana.

– Loppusuoralla on verkoston laatima uusi vastuullisuusjärjestelmä Suomessa toimiville kaivosyhtiöille.

Se tulee Yrjö-Koskisen mukaan tarpeeseen. Kyseessä on lisäksi melko ainutlaatuinen kokonaisuus, joka on herättänyt maailmalla kiinnostusta.

Suomi tietenkin haluaisi kunnostautua kestävän kaivostoiminnan edelläkävijänä. Suomalaisversio onkin monia muita maailman vastuullisuusjärjestelmiä monipuolisempi. Se sisältää muun muassa vesienhallintaan ja kaivoksen sulkemiseen liittyviä kriteereitä. Vesienhallinta oli yksi Talvivaaran kompastuskivi.

Lisäksi järjestelmä kattaa muun muassa rikastushiekkojen, ilmanpäästöjen ja energian, biologisen monimuotoisuuden, kriisi- ja poikkeustilanteiden, työterveyden ja turvallisuuden hallinnan lisäksi saamelaisten ja muiden sidosryhmien kanssa harjoitettavan vuorovaikutuksen.

Yrjö-Koskinen vertaa vastuullisuusjärjestelmää rahamaailman luottoluokitukseen.

– Suurin osa Suomessa toimivista yhtiöistä toimii verrattain vastuullisesti. Periaatteessa mukaan lähtevät ovat jo sinänsä melko hyvää C-luokkaa.

Kaivosyhtiöt voivat halutessaan nousta parhaaseen A-luokkaan.”

Ideana on, että järjestelmään sitoutuneita seurataan ja arvioidaan vuosittain, joten yhtiöt voivat halutessaan nousta parhaaseen A-luokkaan.

– Yhtiöitä ei voi pakottaa mukaan. Mutta uskon, että kollektiivinen paine siihen on kova. Liiketoiminnalle ja etenkin rahoitukselle on varmasti hyvä, jos yhtiö voi luokituksella osoittaa toimivansa vastuullisesti.

Yhtiöiden vastuullisuuspäälliköt olivat mukana järjestelmän luomisessa; nyt on vielä vakuutettava yhtiön johto.

Verkoston toiminnan punaisena lankana on sovittaa ennalta mahdollisia eturistiriitoja ja konflikteja eri osapuolten kesken. Keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat muun muassa paikalliset asukkaat, työntekijäjärjestöt, luonnonsuojelujärjestöt, saamelaiskäräjät tai muut elinkeinot kuten matkailu- ja ravintola-ala.

Verkosto ei siten ole viranomainen, vaan välittäjä ja sovittelija eri ryhmien kesken.

– Ja jos jotain kupruja tulee, verkosto ei ole silloin mukana tuomarina. Se murentaisi toiminnan luottamusta.

Vaikka järjestelmä auttaa varmasti tekemään kaivoksista rakenteellisesti entistä turvallisempia, Yrjö-Koskinen ei usko, että sen avulla kaikki eturistiriidat kaikkoaisivat. Esimerkiksi matkailu- ja ravintola-ala on tätä nykyä takajaloillaan Rukalla, jonne on kaavailtu kaivosta.

– Ja tuskin etuja voitaisiin sovittaa yhteen, jos jokin yhtiö haaveilisi kaivoksesta kansallispuistoon, hän lisää.

Uutta olisi kuitenkin mahdollisuus muualla kuin kansallispuistoissa korvata menetettyjä tai parantaa luonnonarvoja lähialueilla.

Etsikkoaika verkoston perustamiselle oli Yrjö-Koskisen mielestä juuri nyt, sillä Suomi on rankattu kaivosmaana melko korkealle. Vastuullisen kaivostoiminnan systeemi on syytä siten saada toimivaksi, kun taloudellinen nousukausi eittämättä taas tulee.

– Suomi koetaan kiinnostavaksi, koska täällä on turvallinen ja poliittisesti vakaa toimintaympäristö. Kaivospotentiaaliakin on entistä enemmän, kun nykytekniikalla pystytään hyödyntämään entistä pienempiä malmipitoisuuksia.

Kaivostoiminnasta voi siten olla potkua maan taloudelle ja etenkin syrjäseutujen elinvoimalle.

Yrjö-Koskinen on innoissaan uutta luovasta pestistään. Hyppäys siihen luonnonsuojeluliitosta oli luonteva, sillä hän oli liiton edustajana jo mukana synnyttämässä verkostoa kaivosverkoston varapuheenjohtajana ja ympäristötyöryhmän puheenjohtajana.

Hänet valittiin testien jälkeen 12 muun hakijan joukosta. Yrjö-Koskinen on toistaiseksi verkoston ainoa palkattu työntekijä, jonka työpiste on Etelärannassa Kaivosteollisuus ry:n tiloissa. Pomona toimii verkoston hallituksen puheenjohtaja, kansliapäällikkö Hannele Pokka (kesk.).

– Pokka on tehtävään ihanteellinen, sillä hän on entinen oikeusministeri, tuntee Lapin ja vesikysymykset. Ja on hyvin tarmokas.

Yrjö-Koskinen pääsee hyvin hyödyntämään aiempaa kokemustaan viestinnän ja järjestötoiminnan parissa sekä kansainvälisissä tehtävissä etenkin nyt, kun verkosto on noteerattu ulkomailla.

Kaivostoiminta kallista

Suomen 51 kaivoksesta 31 suomalaisomistuksessa. Muut ruotsalaisia (7), kanadalaisia (4), yhdysvaltalaisia (4), australialaisia (3), belgialaisia (2)

12 metallimalmikaivoksesta vain kaksi kotimaisia. Suomesta ei löydy rahoittajia.

Malmit ovat kivilajeja, joissa on riittävästi taloudellisesti hyödynnettäviä metalleja.

Epämetallisia kaivannaisia ovat vuorisuola, timantit, korukivet tai rakennusmateriaalit kuten graniitti ja marmori.

Noin yksi tuhannesta malminetsinnästä johtaa kaivoksen perustamiseen.

Lähteet: www.kaivosvastuu.fi, www.kaivos.fi

Written by:

Pia Herme

Ota yhteyttä