”Yksikään ei päässyt 2000 metriä Cooperissa” – mitä tapahtui nuorten kunnolle?

Lasten ja nuorten liikkumattomuus veti Hannu Tihisen (vas.), Mikko Salasuon, Peter Jungin ja Jani Honkavaaran ilmeet vakaviksi.

Riikka Lamminen

Entistä useampi suomalaisnuori jää kokonaan sivuun liikunnan tuomasta hyvästä olosta. Miten saada lasten ja nuorten suuret massat liikkumaan? Ja miten luoda pohjaa menestyvälle huippu-urheilulle?

Näitä kysymyksiä pohdittiin jalkapalloseura KP-75:n juhlaseminaarissa viikonloppuna.

– On turha pohtia pelaajapolkua tai luoda visioita Suomen kehityksestä jalkapallomaana, jos ei ensin keksitä, miten suuri massa saadaan liikkeelle. Tämä on sekä kansanterveyden että huippu-urheilun kannalta olennainen kysymys, sanoi tutkija Mikko Salasuo .

–  Huippuja ei tule, jos pyramidi on kapea. Koko ajan pohditaan, miten pyramidi saataisiin leveämmäksi, myönsi Palloliiton kehitysjohtajana nykyään toimiva Hannu Tihinen .

Yleisön joukosta istuneet kertoivat omat karut esimerkkinsä nykyajasta.
– Minulla on huoli niistä, jotka eivät jaksa juosta edes sitä yhtä ratakierrosta, huomautti Keravan lukion liikunnanopettaja Esa Savenius .

– Luulen, että pohja alkaa olla saavutettu. 18 pojasta yksikään ei juossut 2 000 metriä Cooperin testissä, tuusulalaisen yläkoulun opettaja kertoi.

Missä siis vika?

Tutkija Salasuo kritisoi voimakkaasti koko suomalaista järjestelmää ja vieritti syyn ennen kaikkea ylätasoille, valtionhallinnon ja Valon niskaan.

– Eikö ole hullua, että seurojen ja koulujen pitää itse keksiä ratkaisuja? Eikö niiden pitäisi tulla ylhäältä? Salasuo kysyi ja uskoi vahvasti koulupäivän jälkeiseen liikunnalliseen iltapäivätoimintaan.

– Olisi sählykerho heti koulun jälkeen. Illemmalla sitten ne jalkapallotreenit, monipuolisen liikunnan nimeen vannonut Salasuo visioi.

Äidinkielen lehtorina aina tähän syksyyn asti toiminut HIFK:n liigajoukkueen päävalmentaja Jani Honkavaara uskoi, että koulupäivässä itsessään piilee paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.

Hannu Tihinen myönsi, että Suomea vaivaa ”järjetön organisoidun liikunnan kierre”.

– Koulun jälkeen odotetaan, että vanhemmat pääsevät töistä, minkä jälkeen kaahataan ilta harrastusten perässä.

Sekä yleisö että panelistit haikailivat pihapelikulttuurin perään, mutta Honkavaara muistutti, että omanlaisensa pihapelikulttuuri on kyllä olemassa.

– Nykyään pihapelit ovat trampoliineilla, skeitatessa ja scootatessa.

Tässä piilikin ehkä illan ydin: lasten pitää antaa liikkua heidän omilla ehdoillaan.

Salasuon , yhdessä Mikko Piispan ja Helena Huhdan kanssa, tekemässä Huippu-urheilijan elämänkulku -tutkimuksessakin kävi ilmi, että ehkä se merkittävin tekijä huippu-urheilijan tiellä on oma halu ja palo harjoitella.

–  Kukaan ei jatka lajia enää teini-iässä, jos se ei ole kivaa, Salasuo muistutti.

–  Rakastin palloa, vuosia jalkapalloammattilaisena pelannut Hannu Tihinen kiteytti oman lapsuutensa.

Palloliiton Uudenmaan piiripäällikkö Matti Räisänen muistutti, että ”lasten potkiminen pihalle tai tietokoneella pelaamisen kieltäminen” ei pitkässä juoksussa ratkaise mitään.

–  Eikö meidän pitäisi tehdä liikunnasta niin kivaa, että se kiinnostaa? hän kysyi.

Mutta miten se temppu tehdään?

–  Kyllähän se lähtee perheistä. Mennään patikoimaan luontoon tai pelaamaan jalkapalloa yhdessä. Vaikka en osaa yhtään, niin se voi silti olla kivaa, sanoi eräs yleisössä istunut äiti.

–  Seuroissa ja liitoissa mietitään, mitä ja miten treenataan – mutta osataanko välittää se liikunnan ilo? Osataanko herättää riemu? Jani Honkavaara kysyi.

Ja pyhäinpäivän pimeään iltaan poistunut yleisö jäi pohtimaan vastausta.

Written by:

Riikka Lamminen

Ota yhteyttä