Helsingin ensimmäisen katupartion perustaja: ”Toivomme, ettei meitä tarvita”

– Liikkeemme on isänmaallinen, monikulttuurista Suomea ja rauhaa edistävä. Tarkoitus ei ole aiheuttaa rauhattomuutta tai rikkoa sääntöjä, päinvastoin, toteaa Ei väkivallalle -liikkeen perustanut Suldaan Said Ahmed.

Sanna Jompero

ILMIÖ Helsinkiin on perustettu monikulttuurinen katupartio, joka vastustaa rasismia ja kaikkea väkivaltaa. Entinen vartija kertoo syistä, jotka ajoivat toiminnan aloittamiseen.

Perusstadilainen kundi, duunari, työssäkäyvä, yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut. Näin kuvailee itseään kahvilan pöydässä istuva, Helsingin Jalkapalloklubin (HJK) logolla varustettuun kaulaliinaan sonnustautunut Suldaan Said Ahmed, joka perusti alkuvuonna katupartiointia aloittelevan Ei väkivallalle -liikkeen.

– Katupartio on yksi osa toimintaamme. Olemme kaikenlaisen väkivallan ja rasismin vastainen liike. Jalkaudumme nuorten pariin, festarialueelle ja kaikkialle missä meitä tarvitaan.

Poliisin mukaan kyseessä on ensimmäinen katupartio Helsingissä.

Partioinnin on alkuun tarkoitus ulottua Helsingin lisäksi myös Espooseen ja Vantaalle sekä myöhemmin mahdollisesti koko Suomeen.

– Uskomme, että tälle on iso tarve. Monilla on kokemusta ja pelkoa siitä, että turvallisuus on uhattuna.

Katupartiot nousivat otsikoihin muutama kuukausi sitten, kun ensimmäiset niistä perustettiin. Yleisen turvallisuuden puolesta kampanjoivien partioiden rinnalle alkoi vuoden alussa ilmestyä myös maahanmuuttoa kritisoivia liikkeitä eri puolille Suomea.

Said Ahmed kertoo saaneensa ajatuksen Ei väkivallalle -liikkeen perustamiseen seurattuaan uutisia ja sosiaalista mediaa.

– Vihapuhe on yleistynyt. Esimerkiksi naisten ahdistelutapaukset kohdistuvat sekä kantasuomalaisiin että maahanmuuttajataustaisiin. En ole ainoa, jota nykymeno ihmetyttää.

Entinen vartija, Said Ahmed, perusti liikkeen alkuvuodesta Facebookiin. Jo muutamassa tunnissa suljetulla ryhmällä oli satoja kannattajia. Tällä hetkellä aktiivisia ihmisiä on mukana reilut 130, perustajansa mukaan pääasiassa kantasuomalaisia naisia ja miehiä.

– Toivomme, että tulee päivä, jolloin meitä ei enää tarvita eli ihmiset eivät loukkaisi toisia tai tekisi mitään lainvastaista.

Liikkeen vapaaehtoiset saavat pian yllensä oranssit huomioliivit, joiden tarkoituksena on sekä tehdä vapaaehtoiset näkyviksi että värillään symboloida väkivallattomuutta. Liikkeen tunnus on sininen sydän, jonka keskellä valkoinen, hymyilevän leijonan pää.

– Liikkeemme on isänmaallinen, monikulttuurista Suomea ja rauhaa edistävä.

Said Ahmedin lista liikkeen tulevasta toiminnasta on hengästyttävä: partioida iltaisin ja viikonloppuisin kaduilla sekä jututtaa ja neuvoa siellä tapaamiaan nuoria, käydä oppilaitoksissa puhumassa muun muassa ääriliikkeiden värväyksistä, joita liike vastustaa ja halu edistää eri ryhmien luottamusta viranomaisiin.

– Uskomme, että pystymme auttamaan monia. Kenenkään ei pidä joutua rasismin ja kiusaamisen kohteeksi.

Kadulla liikkuessaan jäsenillä on mukanaan bussiaikatauluja sekä ensiapuvälineet.

Poliisi otti jo alkuvuodesta kantaa katupartioihin ja tuomitsee ne edelleen.

– Katupartioita ei Helsingissä ole ollut, joten tässä mielessä on ollut rauhallista. Poliisin tehtävä on ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta. Se tehtävä on syytä jättää poliisille jatkossakin, toteaa ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisista.

Katupartiot nousivat otsikoihin

Ensimmäiset yleistä turvallisuutta partioivat katupartiot perustettiin muutamia kuukausia sitten.

Tämän jälkeen uutisoitiin myös maahanmuuttokriittisten partioiden perustamisesta.

Alkuun poliisi antoi myönteisiä lausuntoja väkivallattomista katupartioista, mutta asettui myöhemmin vastustamaan kaikenlaista kansalaisten katupartiointia.

Lain mukaan jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksesta epäillyn.

Tämä siinä tapauksessa, mikäli rikoksesta voi seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos.

Lisää aiheesta

Ex-vartija perusti katupartion Helsinkiin – VL: Keskusta on turvatonKansanedustaja: Poliisi ja ministeriö mukaan – koko maahan lisää katupartioitaHelsingin poliisipäällikkö Ylellä: Katupartiot voivat jopa lisätä poliisin töitäPoliisiliiton puheenjohtaja katupartioista: joidenkin pitäisi olla valvonnan kohteina eikä valvojina
Written by:

Sanna Jompero

Ota yhteyttä