Viedäänkö VVO:n vuokrakohu oikeuteen? ­– "Mielenkiintoinen tilanne, kun osallisia voi olla kymmeniätuhansia"

VVO:n vuokrakohu saa uusia käänteitä.

Johanna Erjonsalo

Suomen suurimman vuokranantaja VVO:n viime aikoina tekemät vuokrankorotukset eivät ole välttämättä oikeudellisesti päteviä, väläyttää kilpailevan yrityksen johtaja.

VVO ilmoitti keskiviikkona selkeyttävänsä vuokrasopimuksiaan ja lisäävänsä maininnan vuokrantarkistusehdoista sopimuksen ensimmäiselle sivulle.

Mediassa uutisoitiin alkuviikosta, kuinka VVO on kirjannut vuokrantarkistusehdot vuokrasopimuksen kääntöpuolelle pienellä präntillä.

– Muuttamalla käytäntöään heti julkisesti kiinni jäätyään, VVO samalla epäsuorasti myönsi toimineensa aiemmin väärin. Asia ei kestänyt päivänvaloa, Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola kertoo oman tulkintansa tilanteesta.

VVO:n muutos koskee uusia vuokrasopimuksia. VVO:n asiakkuusjohtaja Juha Heinon mukaan vanhoja sopimuksia ei ole tarpeen uusia, koska varsinainen sopimusehto säilyy yhä ennallaan.

– Nyt sitä vain selkeytettiin. Haluamme muutoksella varmistaa, että asiakkaat varmasti tutustuvat vuokrantarkistusta koskevaan ehtoon ennen allekirjoitusta.

Vuokraturvan Metsola kuitenkin väläyttää, että jos joku aiemmin vuokrasopimuksen allekirjoittanut riitauttaisi asian, voisi olla, ettei riitauttajan tarvitsisi suostua pienen präntin sekaan piilotettuun kovaan korotukseen.

– Jos siis katsotaan, että vuokranantaja ei ole toiminut vilpittömässä mielessä. Ja jos VVO ei suostuisi tulemaan vastaan, tuomioistuin voisi hyvinkin ratkaista asian vuokralaisen hyväksi.

Tämä taas voisi äärimmillään tarkoittaa sitä, että VVO:n viime aikoina tuhansille vuokralaisille tekemät, koviksi luonnehditut vuokrakorotukset eivät olisikaan oikeudellisesti päteviä.

– Ja ne saatettaisiin perua. Tilanne on mielenkiintoinen, kun vuokralaisia on kymmeniätuhansia.

– Kun osapuolina ovat miljarditaseella toimiva yhtiö ja tavallinen kansalainen, heikomman osapuolen suoja on aika vahva, jos vuokranantaja on laatinut harhaanjohtavan vuokrasopimuksen, Metsola jatkaa.

VVO:lla on noin 30 000 vuokra-asuntoa.

Vuokralaiset VKL ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita toppuuttelee tilannetta. Hänen mukaansa VVO:n päätös uusien vuokrasopimusten selkeyttämisestä on askel oikeaan suuntaan.

Viita myös muistuttaa, että asian riitauttaminen tuomioistuimessa voi tulla kalliiksi. Jos vuokralainen kokee tulleensa huijatuksi, asiasta kannattaa ensin neuvotella vuokranantajan kanssa, ja jos asia ei etene, ottaa yhteyttä kuluttajariitalautakuntaan.

– Yksittäisen vuokralaisen ei välttämättä kannata riitauttaa asiaa oikeudessa, sillä se voi tulla kohtuuttoman kalliiksi.

Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Varo tätä "korotusautomaattia" vuokralainen! Asiantuntija neuvooVuokrajätti VVO taipui ­– muilla paine seurata uutta käytäntöä"VVO:n pitää perua ja jäädyttää vuokrankorotukset" – ravintolapomolta uusi avaus pienipalkkaisten puolestaVVO:n asukas yli 1000 euron vuokrasta: "Barrikadeilleko tässä pitäisi lähteä?"Näin Hjallis Harkimo höyhentää ay-pamppuja ja VVO:taVVO: Helsinkiläiset eivät elätä maakuntien asukkaita