Helsingin paras uusi ravintola on Punavuoressa – katso äänestyksen tulokset

Uusi ja vanha lyövät kättä Na´am Kitchenissä, jonka kantaviin voimiin kuuluvat Rami Karhapää ja Emilia Karhapää sekä heidän isänsä, itsekin ravintoloitsijana muun muassa Töölössä aiemmin toiminut Mounir Jaber.

Johanna Erjonsalo

Punavuoren uusista ravintoloista kolme oli kärkikymmenikössä.

Marketta Karjalainen

Kallio, Punavuori, Katajanokka, Teurastamo... Parhaimmiksi äänestettyjen uusien ravintoloiden sijainnit eivät yllätä. Juuri näillä alueilla uusia ravintoloita on avattu viime aikoina vilkkaasti.

Kisan voitti tulokkaista melkein nuorin ja pienin, trendikkääseen Välimeren ruokakulttuuriin nojaava Na´am Kitchen Punavuoresta.

Ehdokkaita oli liki sata, joten kisassa annetut 1 956 ääntä hajosivat laajalle joukolle. Kärkiviisikon keskinäinen paremmuus ratkesi vasta kalkkiviivoilla. Toiseksi tuli Royal Ravintoloiden Roster Helsinki ja kolmanneksi Tampereella jo legendaarisen aseman hankkinut siipiravintola Hook. Vastaajien kommentteja ravintoloista voi lukea täältä.

Voittoisassa konseptissa yhdistyvät kova kokemus ja intohimo luoda uutta. Na´am Kitchen avasi marraskuussa 2016.

Ravintoloitsija Rami Karhapää kertoo aloittaneensa keittiötyöt 13-vuotiaana ja haaveilleensa omasta ravintolasta jo kauan.

Muun muassa Four Seasonsissa ja Groteskissa harjoiteltuaan Karhapää ryhtyi 19-vuotiaana Kotipizza-yrittäjäksi Herttoniemeen. Kolme vuotta myöhemmin hän myi yrityksen ja lähti tutustumaan muun muassa Yhdysvaltojen ruokakulttuuriin.

Na´am Kitchenin makumaailmassa sulautuvat monen maan vaikutteet.

– Vanhat herrat, isäni Mounir “Cento” Jaber ja hänen ystävänsä Mustafa Saddok, hallitsevat sekä aidot Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maut että Italian ja Ranskan fine dining -perinteen. Minä kehittelen moderneja annoksia siltä pohjalta, Karhapää kertoo ja muistelee, miten aikanaan keitteli faijan kanssa tämän ravintolassa Comassa Helsingin parhaaksi mainittua risottoa. Nyt Comalla on uudet omistajat ja Karhapäällä ja Jaberilla uudet kuviot.

Kuten moni muukin tulokas, Na´am pyörittää cateringia, on mukana ensi kesän festareilla ja aikoo kasvaa nopeasti ketjuksi. Ruokaa myydään myös mukaan ja parin viikon päästä Woltin kautta koteihin ja työpaikoille. 24-paikkaisen ravintolan varsinainen keittiö, missä muun muassa kypsytetään 20 tuntia lampaanlihaa, on Tukkutorilla.

– Kehittelemme lounaskonseptia, joka aloittaa kohta Herttoniemen työpaikka-alueella. Ravintolalle on haussa vuoden loppuun mennessä 5–6 uutta paikkaa. Kivijalkatilojen lisäksi keskustelemme Triplan, Redin, Itiksen, Jumbon, Forumin ja Ison Omenan kanssa. Katselemme myös pohjoisemmaksi, esimerkiksi Tampereelle, kertoo yrityksen perustajiin kuuluva Pasi Kaurala.

Pasi Kaurala, joka on yksi yrityksen perustajista,  työskenteli aiemmin yli 20 vuotta hampurilasketju McDonald´silla johtotehtävissä.

– Emme etsi franchising-yrittäjiä, vaan ideana on skaalautuva yritys, jonka chef Karhapää voi käynnistää yhä uudessa paikassa. Kussakin ravintolassa on oma paikallinen vastaava, Roballa se on Luke Lönnroth.

Vaikka Na´am Kitchen lupaa palvella asiakkaita nopeasti, kyseessä ei Kauralan ja Karhapään mukaan ole mikään pikaruokapaikka.

– Ruoka on raikasta ja terveellistä. Mitään ei paisteta. Haluamme myös, että ravintolamme ovat kotoisia ja lämminhenkisiä.

Lisää kisoista osoitteessa www.helsinginuutiset.fi/ravintolat.

KORJATTU 15.2. klo 9 Pasi Kauralan nimi korjattu ja lisätty titteli.

Helsingin parhaat uudet ravintolat 2016 – TOP 25

1. Na´am Kitchen (Iso Roobertinkatu 20-22) 209 ääntä.

2. Roster Helsinki (Pohjoisesplanadi 17) 193.

3. Hook (Mannerheimintie 17) 160.

4. Shelter (Kanavaranta 7) 112.

5. Tenho Restobar (Helsinginkatu 15) 100.

6. Ônam (Forum) 79.

7. Tislaamo – Distillery Bar (Työpajankatu 2) 72.

8. Vinkkeli (Pieni Roobertinkatu 2) 62.

9. Penny (Uudenmaankatu 13) 56.

10. Caverna (Yliopistonkatu 5) 51.

11.–15. Kiusaus Bar & Bistro, Kaarti, Finnjävel, Vihreä Holvi, Bites Vallila.

16.–20. Bastion Bistro, Lönkka, HofS Brasserie, Hävikkiruokaravintola Loop, Ox.

21.–25. Löyly, Salve, Fisken på Disken, Holiday, Werner.

Kisassa annettiin kaikkiaan 1 956 ääntä.

Lisää aiheesta

Tässä vuoden 2016 paras uusi ravintola – ja joukko muita Helsingin suosikkeja
Written by:

Marketta Karjalainen

Ota yhteyttä