Talvisodan rakkaustarinat ovat osa homomman Suomen historiaa

Homomman Suomen historia vie katsojan myös vuoteen 1972, jolloin Helsingissä järjestettiin ensimmäinen mielenosoitus seksuaalivähemmistöjen puolesta.

Ingemar Raukola

Myös sotaan liittyy paljon homo-Suomen historiaa. Voittoja, tappioita, rakkautta ja luopumista.

Ingemar Raukola

Iso-Roballa sijainneen Gay Gambrinin kulta-aika oli 1980-luvulla.

Ingemar Raukola

JUHLA Pohjoismaiden ainoa homoteatteri katsoo tänä keväänä menneeseen.

Kirjailija Tove Jansson, jääkäriliikkeen aktiivi Fritz Wetterhoff, runoilija ja kirjailija Uuno Kailas, taiteilija Touko Laaksonen. Tuttuja nimiä Suomen historiasta ja myös homomman Suomen historiasta. Siitä, jonka Helsingin Gayteatteri tuo toistamiseen lavalle tänä keväänä.

Esitys hurraa sata vuotta täyttävälle Suomelle ja 10-vuotisjuhlaansa viettävälle Helsingin Gayteatterille (HGT).

Gayteatterin kymmenen vuoden aikana lavalla on nähty viisukavalkadia, poliittista homoiltaa, aidsin riepottelemaa rakkautta, avoimesti homoa hallitsijaa ja Jeesuksen opetuslapset homoina.

– Näytelmämme ovat muuttuneet koko ajan rohkeammiksi ja kantaa ottavimmiksi, pohtii HGT:n puheenjohtaja Veli Toppinen.

Näytelmien lisäksi HGT on tuottanut olemassaolonsa aikana myös lyhytelokuvan, maakuntakierroksen ja kolmetuntisen musikaalin.

Harrastajateatterin hyvä fiilis on säilynyt."

Juhlavuoden näytelmä kuljettaa katsojan kivikaudelta nykypäivään. Se kertoo Talvisodassa puhjenneen rakkauden tarinan ja se bailaa Helsingin yössä viime vuosikymmeninä.

Näyttelijät ovat konkareita, mutta harrastajateatterin hyvä fiilis on säilynyt.

– Näyttelijöistä huomaa, miten tärkeä asia HGT heille on. Aiheesta riippumatta tämä on aina poliittista. Jengi ottaa jopa töistä vapaata harjoitusten vuoksi! huudahtaa juhlanäytelmän ohjannut Kim Gustafsson.

Ohjaaja Gustafsson pohtii juhlanäytelmän kuvaamaa Suomen historiaa. Sitä kuinka paljon historiassa on ajanjaksoja, jolloin homous ei ole ollut mikään ongelma.

– Se tulee esille teksteistä ja oikeuspöytäkirjoista. Varsinkin maaseudulla homouteen on suhtauduttu joko välinpitämättömästi tai positiivisesti. Eikä sodan aikana kenelläkään ollut aikaa keskittyä muiden tekemisiin.

Homous oli Suomessa rikos vuodesta 1894 vuoteen 1971.

– Tuomioita annettiin paljon 30-luvulla, se oli pahin aika ja sitten taas 60-luvulla.

Historianäytelmä on tarina kamppailusta."

Gustafsson tiivistää historianäytelmän ydinsanoman:

– Se on tarina kamppailusta. Siitä miten yksi vähemmistö sai viimein tasavertaiset oikeudet muiden kanssa.

Onko kamppailu nyt päättynyt?

– Asenteet ovat tulleet suopeammiksi, mutta toisaalta homovastaiset ääriliikkeet ovat nostaneet päätään, toteaa Toppinen

Hän ei kuitenkaan uhraa aikaa muiden asenteiden murehtimiselle, vaan ryhtyy muistelemaan homomman Suomen lähimenneisyyttä, Gay Gambrinin kulta-aikaa.

– Ai että ne olivat hienoja vuosia! huokaa Toppinen nostalgisena.

Osa Suomen juhlavuotta

Homomman Suomen historia on päivitetty versio vuonna 2009 esitetystä näytelmästä.

Osa Suomi 100 -juhlavuotta.

Näytelmässä puhutaan ja lauletaan suomeksi ja ruotsiksi.

Esitykset Valtimonteatterissa Helsingissä (Aleksis Kiven katu 22, sisäpiha).

Esityksiä muun muassa to 23.3. ja la 25.3. klo 15 ja 19.

Liput 25/20 euroa.

Muut esitysajat ja lisätiedot: www.gayteatteri.info

Written by:

Tiina Örn

Ota yhteyttä