Suomalaisen keskieläke on 1 632 euroa – pärjäisitkö sinä summalla?

Väärennettyä rahaa liikkuu yleensä suurissa yleisötapahtumissa, missä ihmiset käyttävät paljon käteistä rahaa.

Johanna Erjonsalo / arkisto

Suomalaisen eläkeläisen keskimääräinen kokonaiseläke oli viime vuonna 1 632 euroa kuukaudessa, noin 20 euroa enemmän kuin vuonna 2015. 

Miehet saivat keskimäärin suurempia eläkkeitä kuin naiset. Miesten keskieläke oli viime vuonna 1 848 euroa kuukaudessa, naisten 1 453 euroa.

Naisten eläke oli keskimäärin 79 prosenttia miesten eläkkeestä.

Tiedot selviävät perustuvat Eläketurvakeskuksen ja Kelan yhteistilastoon.

Suomen suurimmat eläkkeet maksettiin jälleen kerran Uudellamaalla, missä asuvat saivat keskimäärin 1 942 euron kuukausieläkkeen. Myös Ahvenanmaalla (1 761 euroa) maksettiin maan keskitasoa korkeampia eläkkeitä.

Keskimäärin pienimmät eläkkeet maksettiin maatalousvaltaisissa Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.

Kuntatasolla Kauniainen nousee selkeästi yli muun Suomen 3 014 euron keskieläkkeellään. Espoo (2 224 euroa) ja Helsinki (2 032 euroa) ovat kakkos- ja kolmossijoilla. Suomen pienin keskieläke on Etelä-Pohjanmaan Isojoella (1 165 euroa).

– Mitä suurempi keskieläke kunnassa on sitä todennäköisemmin sukupuolten väliset erot ovat suuret. Esimerkiksi Kauniaisissa naisilla on keskimäärin puolta pienemmät eläkkeet kuin miehillä, kertoo Eläketurvakeskuksen tilastopäällikkö Tiina Palotie-Heino.

Utsjoki on Suomen ainoa kunta, missä naisilla on keskimäärin hieman miehiä suuremmat eläkkeet.

Suomessa on noin 1 460 000 omaa eläkettä saavaa henkilöä. Kaikista Suomen 16 vuotta täyttäneistä eläkettä saavia on jo vajaa kolmannes (32 prosenttia).

Lähes joka toisessa kunnassa eläkkeensaajia on yli 40 prosenttia, ja 29 kunnassa heitä on yli puolet väestöstä.

Suomen eläkeläisvaltaisin maakunta on Etelä-Savo (42 prosenttia). Eläkeläisten osuus on matalin Uudellamaalla (25 prosenttia).

Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä