Hyvinkään ampumisesta 5 vuotta – näin tapahtumat muistaa "sotatantereelle" hälytetty ensihoitaja

Hyvinkääläiset muistivat ampumisen uhreja kukin ja kynttilöin tapahtumapäivänä. Ampuja ampui takana näkyvän sinisen talon katolta.

Petri Lyy

TRAGEDIA Toisen kuolonuhrin kanssa tehty haastattelu ilmestyi kuolinpäivänä.

Sotatanner, kuvaa ensihoitaja Katri Pohjamo tilannetta Hyvinkäällä lauantaina yöllä 26. toukokuuta 2012.

Pohjamo puhuu televisiokanava Nelosen maanantaina esittämässä Katastrofin anatomia -sarjan osassa, joka kertoo liki viiden vuoden takaisesta ampumatapauksesta.

Pohjamon ambulanssin saapuessa paikalle ampujan yhdeksän uhria makasivat maassa, ja vammoitta säilyneiden parissa vallitsi paniikki.

Pohjamo otti hoitoonsa pahoin haavoittuneen poliisiharjoittelija Heidi Foxellin, jota niin ikään kuullaan ohjelmassa, samoin Hyvinkään Tahkon tuolloista pelinjohtajaa Pasi Virtasta.

Tahkolla oli ollut perjantaina voitokas kotiottelu ja seuraava ottelu vasta viikon kuluttua, joten oli hyvä tilaisuus pitää saunailta. Sieltä Virtanen ja muutama pelaaja lähtivät jatkoille, jotka keskeytyivät ammuskeluun.

Ampuja surmasi kaksi ihmistä, joista toinen oli Tahkon 19-vuotias pesäpalloilija Topi Koistinen. Hän kuoli vammoihinsa sairaalassa.

Seitsemästä haavoittuneesta kaksi oli hänen joukkuetovereitaan, ja Pasi Virtanen itse ehkä täpärästi vältti osuman.

Virtanen oli juuri poistunut ravintola Medicin Manista, kun ampuminen alkoi. Hän palasi suojaan ja muiden tavoin pysytteli sisällä, kunnes tilanne oli ohi.

Toinen surmansa saanut oli 18-vuotias hyvinkääläinen nainen. Hän menehtyi tapahtumapaikalla.

Topi Koistisen lailla nainen olisi valmistunut ammattikoulutusyhtiö Hyriasta seuraavana perjantaina. Sen johdosta naisesta tehtiin haastattelu, joka oli Aamupostissa juuri ampumapäivän numerossa.

Ampuminen alkoi lauantaiyönä hieman ennen kello kahta, jolloin lehti oli jo painettu ja lähdössä jakeluun.

Kahden ihmisen kuolema ja seitsemän haavoittuminen kosketti laajalti hyvinkääläisiä ja myös muualla.

Eduskunnan silloinen puhemies Eero Heinäluoma lähetti surunvalittelunsa, ja TV1:n haastattelussa tapahtumapäivänä presidentti Sauli Niinistö tähdensi luottamuksen merkitystä:

– Täytyy luottaa toinen toiseemme ja siihen, että ihmisen elämä on turvallista muiden ihmisten kanssa.

Hyvinkäällä tapaus vaati runsaasti kriisihoitoa vielä kauan jälkeenpäin. Ampumisen silminnäkijöinä oli muiden muassa nuoria, jotka koululaisina joutuivat näkemään surmat koulussaan Jokelassa vuonna 2007.

Hyvinkään kaupunki sai kriisin jälkihoitoon raha-avustusta valtiolta, ja omin päätöksin kaupunki vahvisti koulujensa oppilashuoltoa palkkaamalla lisää henkilöstöä.

– Ihmishenget ovat kalliita herättäjiä, mutta nyt miehitys on kunnossa, sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ampujalle elinkautinen

Ampuja, tuolloin 18-vuotias hyvinkääläinen Eero Hiltunen sai elinkautisen vankeustuomion kahdesta murhasta ja seitsemästä murhan yrityksestä.

Useammilta uhreilta vältyttiin ehkä siksi, että Hiltusen kiikaritähtäin hajosi hänen kaaduttuaan mopolla matkalla ampumaan.

Ainoa esille tullut syy ampumisille on Hiltusen aiemmin illalla häviämä leikkimieliseksi tarkoitettu pikku paini. Kaveriensa kertoman mukaan Hiltunen suuttui tappiosta.

Katastrofin anatomian Hyvinkää-jakso on nähtävissä kuukauden ajan maksutta ruutu.fi:ssä.

Written by:

Matti Marjamäki

Ota yhteyttä