Moottoripyöräkausi alkaa – Näin usein motoristi joutuu onnettomuuksiin

Moottoripyöräkausi on juuri alkamassa. Motoristi joutuu keskimäärin kuusi kertaa useammin onnettomuuteen kuin autoilija. – Kuva ei liity tapaukseen.

Lotta Åberg / Arkisto

Moottoripyöräkauden alku näkyy tilastoissa onnettomuuksien kasvuna huhtikuusta alkaen. Liikennevakuutuskeskuksen tilastojen mukaan liikennevakuutuksesta maksettavista korvauksista moottoripyöräonnettomuuksissa jopa noin 90 prosenttia maksetaan henkilövahingoista. Autoilijoiden onnettomuuksissa vastaava luku on noin 40–50 prosenttia.

– Moottoripyöräilijöiden kannattaa aloittaa kausi maltilla ja noudattaa erityistä tarkkaavaisuutta liikenteessä. Erityisesti kaarteissa ja risteyksissä on tarkkailtava tienpintaa irtohiekan varalta, joka keväällä on yksi syy kaatumisten taustalla, kertoo LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen.

– Positiivista kuitenkin on, että muutaman viime vuoden aikana moottoripyöräonnettomuuksien määrät ovat olleet laskussa.

Moottoripyöräonnettomuudet ovat myös autoilijoihin verrattuna vakavampia. Liikennevakuutuksesta vuosina 2011–2015 maksettu keskimääräinen korvaus moottoripyöräonnettomuuksissa oli 19 140 euroa moottoripyörillä, kun esimerkiksi henkilöautoilla vastaava summa oli 3 994 euroa.

Liikenneturvan tilastojen mukaan onnettomuuksia sattuu paljon nuorille: 43 prosenttia kaikista moottoripyörällä loukkaantuneista oli 15–24-vuotiaita.

Written by:

Jari Pietiläinen

Ota yhteyttä