Asuntovaunumies hämmästyi Espoossa – kaupunki vaihtoi P-alueen liikennemerkin ja sakko rapsahti

Ruukin teollisuusalueella sijaitsevan parkkipaikan pysäköintiaikaa rajoitettiin hiljattain 24 tuntiin. Pysäköinninvalvojat kuvaavat muun muassa pyöränventtiilien asentoja selvitttääkseen, onko ajoneuvoja käytetty vuorokauden sisällä.

Lukijan kuva / Pentti Kalliomäki

PYSÄKÖINTI Asuntovaunujen pysäköiminen julkisille parkkialueille on Espoon kaupungin mukaan yleinen ja ei-toivottava ilmiö. Sakot saanut hämmästelee kaupungin nopeita liikkeitä.

Kivenlahdessa sakotetun asuntovaunun omistaja on tuohtunut Espoon kaupungin pysäköinninvalvonnalle. Ruukin teollisuusalueen pysäköintipaikalla sai aiemmin pysäköidä vapaasti.

Noin viikko sitten espoolaismiehen asuntovaunuun oli kuitenkin ilmestynyt 60 euron pysäköintivirhelappu. Parkkiaikaa oli rajoitettu 24 tuntiin.

– Hain lauantaina asuntovaunulta vaatteita ja huomasin sakkolapun. Vasta silloin huomasin myös pysäköintiaikaa rajoittavan merkin, kertoo asuntovaunuaan parkkipaikalla silloin tällöin pitänyt kivenlahtelainen Pentti Kalliomäki.

Espoon kaupunkitekniikan keskuksesta kerrotaan, että pysäköintiehtoihin tehtiin muutos, jotta autojen ja asuntovaunujen säilyttäjistä päästäisiin eroon.

– Alueella rupesi olemaan romuautojen ja kahden asuntovaununkin säilytystä. Hyväkuntoistenkaan autojen ja vaunujen säilytys ei ole meidän pysäköintipolitiikan mukaista. Parkkipaikoilla pitäisi aina olla jonkinmoinen kierto, perustelee suunnittelurakennusmestari Krister Lundgren Espoon kaupunkitekniikan keskuksesta.

Lundgrenin mukaan sysäys pysäköintiehtojen muutokseen tulee usein naapurustosta.

– Valituksia on varmasti tehty parkkipaikalla lojuvista ajoneuvoista tässäkin tapauksessa. Emme itse ehdi hakemaan näitä paikkoja.

Lundgren ohjaa karavaanareita etsimään vaunuilleen paikat niille tarkoitetuista paikoista. Yksi tällainen on esimerkiksi Puolarmaarissa.

Päätös Ruukin teollisuusalueella sijaitsevan parkkipaikan pysäköintiajan rajoittamisesta on tehty jo maaliskuun puolessavälissä. Lundgrenilla ei ollet tarkkaa tietoa siitä, milloin pysäköintiaikaa rajoittavat liikennemerkki on asennettu.

Kalliomäki paheksuu kaupungin nopeaa sakotustoimintaa ja ihmettelee, miksei alueella pysäköineitä vaunun- ja autonomistajia informoitu muutoksesta.

– Rekisterinumeron perusteella olisi ollut helppoa tavoittaa meidät omistajat ja pirauttaa muutoksesta. Kaupunki saisi käyttää tervettä järkeä.

Lundgrenin mukaan kaupungin käytäntö on laittaa vastaavissa tapauksissa kahden viikon siirtokehotuslappu vaunun aisalle tai auton sivupeiliin.

Lundgrenilla ei ole tietoa, jaettiinko Kivenlahdessa siirtokehotuslappuja.

– Uskon, että näin on toimittu tässäkin tapauksessa. Emme lähde heti 60 euron lappuja kirjoittamaan.

Lundgrenin mukaan Etelä-Espoossa ei ole enää rajoituksettomia parkkipaikkoja.

– Näissä aletaan heti säilyttämään autoja ja vaunuja. Ilmiö on hyvin yleinen pitkin Espoota.

Sakon saatuaan Kalliomäki ajoi Espoon virastokeskukseen selvittämään asiaa.

– Kohtelu oli tylyä. En päässyt kasvotusten juttelemaan kenenkään kanssa asiasta. Tyyli on muuttunut, hän sanoo.

Mies aikoo tehdä sakostaan valituksen.

– Minulla on snadi eläke. Siksi en viitsisi maksaa 60 euroa turhasta, Kalliomäki sanoo.

Written by:

Katja Riihola

Ota yhteyttä