Rannanjärvestä festarikrapulaan, sisällissodasta bodyn palvontaan – vähän erilainen runokokoelma kertoo, miten Suomi muuttui 100 vuodessa

Riitta Tulusto ja Tuula Korolainen kokosivat sadan vuoden runoista Ikäisekseen hyvin säilynyt -antologian. Kuvaan he asettuivat Kari Jylhän Tulenkantajat-teoksen (1969) eteen taidemuseo Artsissa.

Armi Suojanen

KIRJA Juhlavuosiantologiasta löytyy runo myös festarikrapulasta toipumisesta. Konkarikaksikko kokosi erilaisen runokirjan.

Kukaan ei ole aiemmin tehnyt runokokoelmaa, johon jokaiselta itsenäisen Suomen vuodelta on valittu yksi runo. Nyt sen kokosivat vuosikymmeniä yhteistyötä tehneet vantaalainen kirjailija Tuula Korolainen ja helsinkiläinen tietokirjailija Riitta Tulusto.

Antologian nimi on hauskasti Ikäisekseen hyvin säilynyt (Kirjapaja).

Runot nappaavat nopeasti ajan merkit.”

Korolainen kiteyttää kirjan idean näin:

– Runot kertovat, miten Suomi ja suomalaiset ovat muuttuneet.

– Niissä on suomalaisen arjen tarina, erilaisten ihmisten arki, Tulusto täydentää.

Ja loppukaneetiksi Korolainen sanoo, että runot nappaavat nopeasti ajan merkit.

Antologiaan ei ole valittu kyseisen vuoden ”parasta tai tärkeintä runoa”, vaan sellainen, joka sopii kuvaamaan aikaansa.

– Joku ei ehkä olisi ottanut juhlavuosiantologiaan runoa, jossa nuori toipuu festarikrapulasta, Korolainen naurahtaa.

Runo on Stiina IkosenElossa taas vuodelta 1999.

Myös laululyriikat pääsivät kirjaan.

– Yllätyslöytö oli Tuomari Nurmion Rannanjärvi elää (1997). Voiko olla hienompaa perinteen uuskäyttöä! Korolainen ihastelee.

Sitä ilmeisemmin antologiaan kuuluvat 1960–70-lukujen laululiikkeen sanoitukset.

Kaksikko valitsi runot niin, että itsenäisyyden alkuvuodet etsittiin yhdessä.

– Se oli aika vaikeaa, he toteavat lähes yhteen ääneen.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastossa he kävivät selaamassa lehtiä ja miettivät, pitäisikö vuodelta 1918 olla runo sekä valkoisten että punaisten puolelta. Sitten he ”onnekseen törmäsivät” Edith Södergranin klassikkoon, Kuun salaisuus.

Se sopii yhtä hyvin sisällissodan molemmille osapuolille.

Alun jälkeen entisen opiskelukaverit Tampereen yliopistosta jakoivat vuosikymmenet siten, että 20-luku meni Korolaiselle, 30-luku Tulustolle, sotavuodet Korolaiselle, 1947–59 Tulustolle ja niin edelleen. Kun valinnat oli tehty, he kävivät ne vielä yhdessä läpi.

– Pientä väittelyä oli sopivassa suhteessa ja osa vaihdettiin, Korolainen kuvaa.

He pitivät historiallisesta tarkkuudesta huolta ja yhden runon ilmestymisvuosikin vaihtui tarkistuksen jälkeen.

– Mitä lähemmäs nykyaikaa tulimme, sen vaikeampaa oli valita. Tarjontaa on niin paljon, Tulusto sanoo.

Nykyajasta kertovat runot muun muassa ylistävät ruumiin kulttuuria, ”oman bodyn palvontaa”. Sellainen on Henry LehtosenKuumotus I vuodelta 2013. Eivätkä Facebook ja nettideittailukaan jää ilman runoa.

Itsenäisyyden viimeisimmät vuodet ovat runoissa myös hauskoja.

– Silloin koimme mehevimmät hetket, Tulusto nauraa.

Hänen oma suosikkinsa on Pekka KejosenTaas olen junassa vuodelta 2004.

– Kejonen on suosikkirunoilijoitani. Hänen ilmaisunsa on aforistisen tiukkaa ja siinä on ihanaa huumoria.

Korolaisen lempiruno Ikäisekseen hyvin säilynyt -kirjasta on Ilpo TiihosenYöllä Euroopassa (1984).

– Siinä kaipaus ja kodin lämpö rinnastuvat, isot ja pienet kuvat yhdistyvät.

Ai, mistäkö runot tarkemmin ottaen kertovat? No, lukekaa!

Written by:

Armi Suojanen

Ota yhteyttä