Vuoden 2011 Muodin huipulle -kilpailun voittajaksi kruunattu Linda Sipilä vaikuttaa väsymyksestään huolimatta hyväntuuliselta.
– Nukuin viime yönä kaksi tuntia, hän haukottelee.
Vaatetusalan artenomiksi vuonna 2006 Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistunut Sipilä on joutunut muutan viikon peittelemään tietoa, että juuri hän on voittanut tosi-tv -kilpailun.
– Olen tässä muutaman viimeisen viikon yrittänyt olla töissä naama peruslukemilla, mutta se on ajoittain ollut vaikeaa. Nyt saa onneksi päästää ilon irti, muotisuunnittelija kertoo huojentuneena.
Muodin huipulle
Perustuu amerikkalaiseen Project Runway-ohjelmaformaattiin.
Suomessa esitetty kaksi tuotantokautta.
Ensimmäisen suomalaisen kauden voitti Katri Niskanen.
Ohjelman aikana kilpailijat saavat joka viikko uuden tehtävän, josta on suoriuduttava tietyn määräajan sisään.
Ohjelman lopussa tuomarit arvostelevat aikaansaadut tekeleet ja huonoimmat pisteet saanut joutuu jättämään kilpailun.
Elokuvan tunnelma ja tapa kuvata ihmisten ahdinkoa puhuttelivat.”
Muodin huipulla kaltaisia kilpailuja on välillä kritisoitu siitä, että ne eivät anna kilpailijoille oikeaa kuvaa kyseessä olevasta ammatista. Tämän väitteen kanssa Sipilä on osittain samaa mieltä.
– Onhan se totta, että oikeasti ei tehdä asiakkaalle kahdeksan tunnin varoitusajalla mallistoja, hän myöntää.
– Toisaalta alan perusluonne tulee mielestäni tällaisissa kilpailuissa hyvin esiin. Itse tunnustelin itseäni ja kokeilin paljon kilpailun aikana. Tämä ”pakko tehdä idea”-mentaliteetti on hyvää harjoitusta. Kotona kukaan ei tule hoputtamaan, suunnittelija jatkaa.
Voittajan mielestä tosi-tv voi myös olla hyvä ponnistuslauta tuleville suunnittelijoille.
– suosittelen ehdottomasti tätä kilpailua. Suunnittelijan on tärkeä saada itselleen näkyvyyttä. Itse en sitä ennen tätä osannut ajatella, vaatesuunnittelija vakuuttaa.
– Meillä oli myös kilpailijoiden kanssa hyvä henki. Kaikki olivat samassa tilanteessa ja sain monta hyvää ystävää, hän lisää.
Oikeasti asiakkaalle ei tehdä kahdeksan tunnin varoitusajalla mallistoja.”
Sipilä valloitti finaalijakson tuomariston tummanpuhuvalla mallistollaan. Kokoelman tekee erikoiseksi se, mistä se on saanut innoituksensa. Esikuvana toimi Steven Spielbergin ohjaama Schindlerin lista, joka kertoo juutalaisten vainosta toisen maailmansodan aikana.
– Schindlerin lista kosketti minua. Sen tunnelma ja tapa kuvata ihmisten ahdinkoa puhuttelivat. Mietin, että onko se jo liian dramaattinen, muotisuunnittelija pohtii.
– Mallistossani pyrin tuomaan esille samoja tunteita ja niiden kontrastia: epätoivoa, haurautta ja toivoa, hän jatkaa.
Tulevaisuudessa Sipilän ajan tulee viemään malliston suunnittelu.
– Minulla on jo monta ajatusta. Tavoitteenani on muuttaa mallistoni vähän niin kuin ohjelmassa nähdyn ja käytettävien mallien välimuodoiksi.
– Linja voi tosin muuttua, sillä kaikki on vielä vaiheessa. Tulevat kuukaudet sanelevat paljon, muotisuunnittelija kuittaa.