Vihdintien pikaratikka voi nousta liikennehankkeiden kärkisijoille – tällaista reittiä se kulkisi

Tältä pikaraitiotie voisi näyttää.

Havainnekuva

SUUNNITTELU Helsingin uuden strategian mukaan ensimmäinen kaupunkibulevardi tehdään Vihdintiestä. Tätä varten tielle tarvitaan myös pikaraitiotie.

Pormestari Jan Vapaavuori (kok) esittää, että ensimmäinen kaupunkibulevardi tehdään Vihdintiestä. Tämä tarkoittaisi, että Vihdintielle tulisi myös pikaraitiotie.

Vapaavuoren linjaus sisältyy ehdotukseen Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta, joka vastaa valtion hallitusohjelmaa.

Mutta toki uuden alueen suunnittelu vie muutenkin aikaa."

Vihdintien pikaratikka ajaisi Helsingin keskustasta Huopalahdentien kautta Vihdintielle ja siitä Kaupintien kautta Pohjois-Haagan asemalle.

Toisena vaihtoehtona on tutkittu raitioradan viemistä Mannerheimintieltä Vihdintielle.

Vihdintien raitiotien suunnittelu on vasta alustavaa. Liikennejärjestelmäyksikön päällikön Heikki Hälvän mukaan pikaratikka ei ole mukana seuraavien kymmenen vuoden investointiohjelmassa.

Kantakaupungin joukkoliikenteen kehittämisselvitystä vetävän liikenneinsinööri Markku Granholmin mukaan Vihdintien pikaraitiotie voi kaupunkistrategiaan päästyään nousta liikennehankkeiden kärkisijoille, jolloin sen toteutus aikaistuisi.

– Mutta toki uuden alueen suunnittelu vie muutenkin aikaa, hän sanoo.

Strategialuonnoksessa todetaan, että pikaratikan suunnittelu etenee valtuustokauden eli neljän vuoden sisällä päätösvaiheeseen.

Pikaratikka toisi nopean yhteyden Vihdintien varresta suoraan Helsingin keskustaan. Pikaraitiotien liikenne on nykyratikoita nopeampaa, koska sen pysäkkiväli on pidempi ja sille järjestetään liikenteessä vahvat etuisuudet.

Pikaratikka tulee Granholmin mukaan muuttamaan ratikkalinjastoa, ainakin nelosen ja kympin osalta. Tarkempia suunnitelmia ei vielä ole.

– Muutokset pyritään tekemään niin, ettei joukkoliikenteen palvelutaso heikkene, Granholm sanoo.

Nähtäväksi jää, miten pikaratikka saadaan sovitettua hitaan raitiovaunuliikenteen joukkoon, sillä kumpikin vaunutyyppi ajaisi Mannerheimintiellä samoilla kiskoilla. Pikaratikan idea kun on juuri siinä, että se kulkisi pääosin omilla kiskoillaan muusta liikenteestä erillään.

Vihdintien pikaratikka ei kiilaa aiemmin sovittujen raidejokerin eikä Kruunuvuorensiltojen raitioliikenteen ohi.

– Raidejokeri valmistuu 2020-luvun alkupuolella ja kruunuratikan liikennöinti alkaa 2025–2026.

Pikaraitiotieverkon suunnitelmissa on vielä yksi liikkuva osa: Malmin kentän asuinrakentaminen. Näillä näkymin Malmin kentän asuntorakentaminen käynnistyy ennen pikaraitiotien tuloa. Hälvän mukaan Malmilta Viikin kautta keskustaan kulkevan raitiotien yleissuunnittelu alkaisi kuitenkin jo ensi vuonna.

– Kovin suuria lisäyksiä raideliikenteen suunnitteluun ei voi nykyisillä kaupungin resursseilla tehdä. Mutta jos rahaa tulee lisää, se parantaa mahdollisuuksia, Granholm sanoo.

Lue myös: Helsingin uusi strategia on kokoomuksen ja vihreiden lehmänkauppa – "näinhän nämä asiat toimivat"

Lisää aiheesta

Helsingin uusi strategia on kokoomuksen ja vihreiden lehmänkauppa – "Näinhän nämä asiat toimivat"Vähemmän parkkipaikkoja, tunneli keskustan alle ja maksuton päivähoito – tätä Helsinki haluaa olla 2021
Written by:

Jukka Hämäläinen

Ota yhteyttä