Bensiinin hinta nousee ensi viikolla – "Korotuspaineita on"

Bensiinin maailmanmarkkinahinta on noussut viime päivinä.

Arkisto/Päivi Tuovinen

Bensiinin hintaan kohdistuu korotuspaineita.

– Viime päivinä polttonesteiden maailmanmarkkinahinta on noussut, kertoo St1 Oy:n toimitusjohtaja Mika Wiljanen.

Hinnankorotuksia on todennäköisesti luvassa ensi viikolla Suomessakin.

Sekä bensiini että diesel ovat maailmanmarkkinoilla jonkin verran kallistuneet.

Wiljasen mukaan seuraavat lähipäivät ratkaisevat, miten maailmanmarkkinahinta kehittyy. Tarkempia summia korotuspaineista Wiljanen ei lähde vielä ennustamaan.

– Hinnat tuskin liikkuvat järisyttävästi, mutta kyllä siinä korotuspainetta on maailmanmarkkinahintojen nousun myötä.

Alkukesästä maailmanmarkkinahinta on oli 10–15 prosenttia alhaisemmalla tasolla.

Bensiini hintaan vaikuttaa myös Yhdysvalloissa riehunut Harvey-hurrikaani, jonka jäljiltä on jouduttu muun muassa sulkemaan jalostamoita.

Mitä vaikutuksia hurrikaanin seurauksilla voi olla suomalaiskuluttajille?

– En osaa vastata. Se riippuu siitä, miten se vaikuttaa tuotantoon ja maailman tuotannon tasapainoon. Toivottavasti vaikutukset eivät ole merkittäviä. Tuollaiset tapahtumat rikkovat infrastruktuuria ja se on kallista, pohtii Wiljanen.

Bensiinin hinnan muodostumiseen vaikuttavat raakaöljyn maailmanmarkkinahinta, mahdolliset kriisit, tuotanto- ja kuljetuskustannukset sekä euron ja dollarin kurssi. Kotimaassa hinnasta noin 60 prosenttia on veroja. Hallitus ei ole nyt aikeissa korottaa polttoaineveroja. Veroja on nostettu viime vuosina useaan otteeseen.

Pieni loppuosa bensiinin hinnasta muodostuu kotimaan jakelu- ja varastointikustannuksista sekä kilpailusta.

Polttoaine.netin mukaan kotimaassa halvin bensa löytyi keskiviikkona Tampereelta St1:n asemalta Teiskontieltä hintaan 1,339. Kalleinta bensa (95E10) oli Rovaniemen St1:llä hintaan 1,519. Kallein 98E bensa löytyi Vantaan ShellExpressiltä Hakkilasta Vanhalta Porvoontieltä.

Written by:

Elina Laiho

Ota yhteyttä