"Heidän kanssaan ei voi argumentoida" – ­Jörn Donner antaa huutia politiikan eliitille ja yllättää kommentillaan kansallismielisistä liikkeistä

Jörn Donnerin mukaan Suomessa pitäisi olla eniten huolissaan nuorten osaajien lähdöstä ulkomaille.

Kim Ohrling

KULTTUURI Vielä 84-vuotiaana Jörn Donner uhkuu elinvoimaa, siitä osoituksena miehen tuore dokumenttielokuva Perkele 2.

Kannattaako tämän hetken Suomessa naida, kuolla, elää? Tällä kysymyksellä alkaa 84-vuotiaan Jörn Donnerin tuorein dokumenttielokuva Perkele 2 – Kuvia Suomesta.

– Kuten taannoinen Suomi-Finland -kirjani, on tämäkin dokumentti eräänlainen provokaatio. Voidaan aina ihmetellä, miksi moista oikein täytyy kysellä, onhan Suomi yksi maailman kehittyneimpiä yhteiskuntia, Donner aloittaa.

Donnerin mielestä juhlavuoden aikana on tärkeää irrottautua myös siitä hehkutuksesta, miten eteviä suomalaiset ovat kaikessa.

– On selvää, ettei kaikkien kannata tehdä täällä sitä, mitä dokumentin alussa kysyn, esimerkiksi maahanmuuttajien. Myös tuloerot ovat kasvaneet eivätkä pienentyneet, Donner analysoi.

Silti Suomea voi miehen mielestä edelleen kutsua demokratiaksi.

Ensi-iltansa Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaaleilla lauantaina 16. syyskuuta saava Perkele 2 -dokumentti on moniulotteinen läpileikkaus maastamme, jossa ääneen pääsevät niin kansan syvät rivit kuin tulevaisuuden toivotkin, vähemmistöjä unohtamatta.

– Yritän olla eräänlainen vastarannan kiiski vallanpitäjille, vaikka asiani ovatkin suhteellisen hyvin. Olen pian 85-vuotias eläkeläinen, joka edelleen elää työllään eikä eläkkeellään. Olen eräänlainen yhden miehen vastarintaliike, mies naurahtaa.

– Olen vuosikausia pohtinut, miten vallanpitäjät uskovat olevansa oikeassa, koska he ovat vallassa. Miksi? Koska heillä on valtaa. Se on kehäpäätelmä. Heidän kanssa ei voi argumentoida, sen havaitsin jo eduskunnassa.

Vallanpitäjien kanssa ei voi argumentoida."

Donner on ollut poliittisesti aktiivinen niin kansanedustajana, europarlamentaarikkona ja jopa Suomen pääkonsulina Los Angelesissa vuosina 1995–1996.

Kenties siksi mies suhtautuu kansalaisia puhuttavaan turvapaikanhakijoiden maahanmuuttoon sekä yhteiskunnassa voimistuneeseen rasismiin hyvinkin maltillisesti.

– Ei kannata hermostua näiden kansallismielisten liikkeiden provokaatioista, kyse on kuitenkin verrattain pienistä ryhmistä. Jos niitä pitää boikotoinnin arvoisina, saavat he vallan, Donner havainnoi.

– Sen sijaan pitäisi oppia ymmärtämään mitä he tekevät ja miksi. Keskusteluyhteyden löytäminen olisi tärkeää.

Loppujen lopuksi Perkele 2 -dokumentissa on varsin positiivinen pohjavire Donnerin laskiessa toivonsa maamme nuorison varaan, jonka hän toivoo ymmärtävän politiikan päälle paremmin kuin nykyiset päättäjämme.

– Suurin ongelma on, että nuorisomme on sekä kielitaitoista että osaavaa. Siksi vaarana on aivovuoto ulkomaille, jos nämä nuoret kokevat tulevaisuuden valoisampana muualla, mies pohtii.

Mikä on elinvoimasi salaisuus?

– Työni ja vastarintatahto pitää minut pirteänä ja iskussa, Donner hymähtää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Jörn Donner

Synt. 5.2.1933 Helsinki

Suomenruotsalainen kirjailija, elokuvaohjaaja, kansanedustaja sekä entinen Euroopan parlamentin jäsen ja diplomaatti. Kuusi lasta.

Julkaisi esikoiskirjansa jo 18-vuotiaana, sittemmin miehen teoksia on julkaistu yli 60 kappaletta.

Perkele 2 on jatko-osa 1971 ilmestyneelle rohkealle kulttielokuvalle.

Written by:

Nalle Österman

Ota yhteyttä