Jätti-Lidl avautuu huomenna – "Keskustamyymälöille on kysyntää"

Lidl vahvistaa asemiaan Helsingin ytimessä.

Lidlin mediakuva

Kampin Graniittitaloon avautuu lauantaina 14. lokakuuta Suomen suurin Lidl.

Lidlin mukaan se on esimerkki kaupunkien keskustojen vetovoimasta ja vastaus kaupunkilaisten tarpeisiin. Myymälälle on remontoitu avarat lähes 2000 neliön tilat Graniittitalon katutasoon.

Omien konseptoitujen rakennustensa lisäksi Lidlillä on myymälöitä kauppakeskuksissa ja muissa vuokratiloissa, joiden myyntipinta-ala vaihtelee noin 500 neliöstä nyt lähes 2000 neliömetriin.

– Suuri koko ei ole meille itseisarvo, vaan tärkeintä on olla siellä, missä asiakkaat ovat. Tällä hetkellä muuttoliike kaupunkeihin ja niiden keskustoihin on merkittävä kehityskulku, joka ohjaa meidänkin investointejamme, Lidl Suomen toimitusjohtaja Lauri Sipponen sanoo.

Lidl on kuluvana vuonna avannut Helsingin kantakaupungissa myymälät Makkaratalossa Citycenterissä, Lönnrotinkadulla ja Kalliossa Neljännellä linjalla.

– On hyvä asia, että tähänkin dramaattisissa merkeissä tyhjäksi jääneeseen liiketilaan löytyi uusi toimija ja keskusta säilyy elävänä ja elinvoimaisena, kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki totesi lehdistötilaisuudessa, viitaten Anttilan konkurssiin, jonka myötä tila Kampissa vapautui.

Sisäänkäynti Lidliin on Salomonkadulta Kampin keskuksen ja Tennispalatsin kulmalta. Myymälän värimaailma on Lidlin uusimman myymäläilmeen mukaisesti harmaa.

Erityisen paljon tilaa on annettu käyttötavaralle ja tavallista Lidl-myymälää suurempi koko näkyy asiakkaille myös leveinä käytävinä.

Myymälä työllistää noin 30 kaupan alan ammattilaista. Aukioloaika on arkisin ja lauantaisin klo 7–22 sekä sunnuntaisin klo 10–22.

Lisää aiheesta

Pelkäätkö flunssapöpöjä ruokakaupassa? Näin usein ostoskorit ja leipäpihdit pestään Prismassa, Citymarketissa ja LidlissäLidliä uhkaa nyt boikotti – pahoittelut eivät riittäneet ristikohussaPitsistä ja leopardikuosista tuli hitti Lidlissä – "Naiset suorastaan ryntäsivät"Jo toinen hipsteri-Lidl Helsinkiin – saksalaisketju laajentaa vauhdillaJätti-Lidl tulossa Helsingin keskustaan Oletko jo käynyt? Tallinnan halvin ruokakauppaketju on tuntematon monelleMitä nyt Lidl? Toinenkin ruokakauppa meni ohitse halvemmuudessaLidlissä loppuunmyytyä suomalaista palkinto-olutta saa kohta K-kaupoista – "Nyt meistä tulee miljonäärejä!"Lidlin pääkonttori palasi Espooseen – 300 työntekijää muuttaa mukana
Written by:

Kaisa Paastela

Ota yhteyttä