K-kauppa lopetti taustamusiikin, näin siinä kävi – "Joulumusiikki alkaa soida vasta loppumetreillä"

K-supermarket Pajalan kaiuttimista tulee taustamusiikkia radiokanavilta. – Haluan, että musiikki on monipuolista. Valmiilla soittolistoilla samoja kappaleita tulisi jatkuvasti, kauppias Karri Himberg sanoo.

Sauvo Jylhä

SESONKI   Näitä et tiennyt kauppojen joulumusiikista: HOK-Elannossa sama tarjonta, K-kaupat saavat valita itse. Alepoissa musiikki ei soi lainkaan.

Joulu lähestyy vääjäämättä, mikä näkyy ja kuuluu tavarataloissa sekä päivittäistavarakaupoissa. Joulumusiikkia – ja musiikkia ylipäätään – soitetaan kuitenkin eri kaupoissa eri periaatteella.

Keski-Uusimaa-lehti kertoo, että HOK-Elannon Prismoissa ja S-marketeissa ämyreistä soiva musiikki tulee keskusradion kautta ulkopuoliselta toimittajalta eli yritykseltä, joka on erikoistunut kaupoissa soitettavaan taustamusiikkiin.

Sen sijaan Alepa-myymälöissä taustamusiikkia ei ole.

S-ryhmässä soitettavassa musiikissa on alueosuuskauppakohtaisia eroja. Etelä-Suomessa toimivan HOK-Elannon kaupoissa soi siis eri musiikki kuin vaikkapa Pirkanmaan Osuuskaupan myymälöissä, mutta kaikissa HOK-Elannon Prismoissa soitetaan samaa musiikkia, samoin kaikissa S-marketeissa.

voivat puolestaan päättää itsenäisesti, mitä musiikkia heidän myymälässään soitetaan.

Esimerkiksi järvenpääläisen K-Supermarket Pajalan kauppias Karri Himberg kertoo, että moni kauppias soittaa tekijänoikeuksista vapaata musiikkia, johon sekoitetaan oman kaupan mainoksia.

– Minä en ole siihen lähtenyt, koska haluan välillä kuulla uutisiakin.

K-Supermarket Pajalassa soitetaan radiokanavia, joista yleisimmin päällä ovat Radio Nova ja Radio Aalto, Himberg sanoo Keski-Uusimaalle.

Himbergin mukaan musiikki tuo myymälään kotoisuutta.

– Musiikilla voi myös peittää esimerkiksi kylmäkoneiden meteliä. Kerran kokeilimme asiakkaan pyynnöstä, miltä kauppa kuulostaa ilman musiikkia. Lopputulos oli, että musiikki laitettiin takaisin päälle. Musiikki vaikuttaa myös asiakkaiden ja työntekijöiden mielialaan, Himberg miettii.

Joulumusiikin soittaminen alkaa HOK-Elannon kaupoissa vähitellen marraskuun aikana.

– Soitettava musiikki valitaan laajasta musiikkikatalogista, jotta musiikillista vaihtelua olisi niin asiakkaille kuin henkilökunnallekin. Katalogeihin tulee myös koko ajan muutoksia, kertoo HOK-Elannon aluejohtaja Tuomas Ahola.

Himbergin johtamassa K-supermarketissa joulumusiikin kanssa odotellaan lähemmäksi joulua.

– Sitä aletaan soittaa meillä vasta loppumetreillä. Vaihdamme kyllä herkästi kanavaa, jos radiossa rupeavat soittamaan joulumusiikkia liian aikaisin, Himberg sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Radio suosituin musiikin lähde

Teoston musiikinkäyttötutkimuksen (2016) mukaan 56 prosenttia yrityksistä pitää musiikin käyttöä liiketoiminnalleen erittäin tai melko merkittävänä.

Käytetyin taustamusiikin lähde on radio, jota soitti 72 prosenttia vastanneista yrityksistä.

Radiokanavista suosituimmat taustamusiikin lähteet olivat Radio Nova sekä Radio Suomipop.

Musiikkityyleistä sopivimmaksi taustamusiikiksi katsottiin kotimainen pop ja rock (61 prosenttia vastaajista). Vähiten sopivana pidettiin hengellistä musiikkia (0,2 prosenttia).

Written by:

Oskari Lehto

Ota yhteyttä