3-vuotiaan puukotus: Oikeus ei uskonut tappouhkausta – isä vetosi isoäidille annettuun lupaukseen

Porvoossa surraan traagisesti päättynyttä perheriitaa.

Juha Perämäki

Porvoossa 3-vuotiaan lapsen puukottanut isä oli aiemmin tänä vuonna uhannut tehdä laajennetun itsemurhan, jossa uhreina olisivat olleet lapsi ja tämän äiti, kertoo Uusimaa-lehti.

Miehen uhkausta käsiteltiin syyskuussa käräjäoikeudessa osana pariskunnan huoltoriitaa. Oikeus ei pitänyt väitettä uskottavana, sillä siitä esitetty näyttö oli epämääräistä.

Oikeuden tietoon oli tullut, että mies olisi päivää ennen oikeusistuntoa sanonut ystävälleen, että hän tappaa itsensä ja vie äidin ja lapsen mukanaan.

Mies selitti oikeudessa olleensa väsynyt, kiihtynyt ja puhunut "hölmöjä". Hän selitti luvanneensa isoäidilleen huolehtia lapsen turvallisuudesta.

Oikeus antoi lapsen huoltajuuden äidille ja isälle oikeuden tavata lasta valvotuissa olosuhteissa.

– Asiassa on ollut riidatonta, että isällä ja lapsella on hyvät ja läheiset välit, käräjäoikeuden ratkaisussa todetaan.

Valvottujen tapaamisen perusteluna ei Uusimaa-lehden mukaan ollut väkivallan pelko, vaan riski lapsen maastaviennistä. Mies oli aiemmin rikkonut oikeuden väliaikaista määräystä ja vienyt lapsen kotiseudulleen Karibialle.

Äiti otti tappouhkauksen siinä määrin tosissaan, että haki elokuussa käräjäoikeudelta lähestymiskieltoa miehelleen. Asia oli 13. marraskuuta yhä vireillä.

Lue lisää Uusimaa-lehdestä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Samu Karvala

Ota yhteyttä