Juhani tarjoili drinkkejä Hollywood-tähdille ja ruokki Lahden hiihtokisat – nyt hän tekee hyönteisistä ruokaa koirille

Juhani Vinni kokkaa pienessä keravalaisessa koiranruokatehtaassaan 30–50 sirkka-annosta viikossa. Seuraavaksi Vinni haluaa hyönteiset ihmisten lautasille. Keravalle Vinni toi yrityksensä, koska kaupungista löytyi tuotekehittelyyn juuri sopivankokoiset tilat.

Sauvo Jylhä

Kerava on kuulu elintarviketeollisuudestaan, ja nyt kaupungissa kokataan myös hyönteisruokaa myyntiin – nimittäin koirille. Pieni keravalainen koiranruokatehdas sijaitsee entisen kahvilan tiloissa kaupungin keskustassa. Tiloissa valmistuu 30–50 sirkkaherkkua viikossa.

Kauhan varressa on mies, joka on tarjoillut drinkkejä muun muassa Elizabeth Taylorille Karibian-risteilyaluksella hovimestarina työskennellessään. Nyt Juhani Vinni tarjoilee sirkkaherkkuja ihmisen parhaalle ystävälle. Hyönteiset maistuvat hännänheiluttajille.

– Ruokaa on testattu muun muassa kavereiden koirilla, Vinni kertoo Keski-Uusimaa-lehdelle.

Ilmastokokin tavoite on talutushihnan toisessa päässä."

Koirien sirkkaherkusta 15 prosenttia on kotisirkkoja. Loppu on lihaa, kasviksia ja hedelmiä. Tuote on kotimainen, viljaton, säilöntäaineeton eikä sisällä soijaa.

– Olemme nyt maailmanlaajuisesti ravinnontuotannossa aika paljon soijapavun armoilla, Vinni huomauttaa.

Sirkat ovat ravitsevia: niissä on korkea proteiini- ja valkuaispitoisuus ja sopivasti fosforia, rautaa ja omega kolmosia. Äyriäisallergisille koirille tuote ei käy sirkkojen kuoren sisältämän kitiinin vuoksi. Koirien hyönteisruokaa on myynnissä myös Keravalla toimivassa lemmikkitarvikeliikkeessä.

Koirien hyönteisruoan tuotanto on vielä pientä, mutta Vinnin tavoitteet ovat korkealla talutushihnan toisessa päässä. Vinni on tutkinut Ecochef- eli Ilmastokokki-yrityksessään hyönteisten käyttöä elintarvikkeena jo pidemmän aikaa. Laki on sallimassa hyönteisruoan myynnin kuluttajille vuodenvaihteessa, eikä Vinni aio jättäytyä pois kelkasta.

– Lakimuutos on edennyt nopeasti. Ministeriö on vastannut kysyntään, mikä on todella hieno juttu, Vinni sanoo.

Vinnin yhden miehen yritys taas on valmiina vastaamaan kuluttajien kysyntään. Vinnin yritys hoiti muun muassa Salpausselän vuoden 2016 kisojen ruokahuollon.

Juhani Vinnistä kertoi ensin Keski-Uusimaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Marianna Simo

Ota yhteyttä