Raskaat pilvet makasivat Helsingin päällä, kun liperiläinen maanviljelijä Yrjö Aspiola viime viikolla saapui Seurasaareen kokontekoon. Sää ei miestä pelota.
– Minun muistissani ei ole yhtään ylivuotista kokkoa. Kaikki on saatu syttymään ja poltettu juhannuksena, kokkoja kesätöikseen vuodesta 1975 rakentanut Aspiola muistelee.
Välillä juhannuksena on satanut niin, että kansantanssijat ovat kupsahdelleet kumoon liukkaalla puulattialla, mutta kokot ovat roihunneet.
Onnistumisen takaa pitkä perinne ja mestarilta toiselle periytyvä taito.
– Meillä tehtiin Liperissä vuonna 2000 metsätöitä ja monitoimikoneen jäljiltä keräsin koivikosta talteen sata säkkiä tuohta. Sitä on minulla nytkin pari säkillistä mukana sytykkeeksi. Muuta ei tarvita kuin tuohta, tervaa ja tulitikut. Kyllä syttyy, Aspiola lupaa.
Bensaa ei kokkomestarin mukaan kannata ikinä käyttää sytytysapuna. Se kaasuuntuu nopeasti ja leimahtaa vaarallisesti.
Seurasaaressa häärii juhannuksen alla vähintään neljä miestä ja traktori. Kokkoja tehdään eri puolille saarta kymmenkunta. On kaksi eri pituista nelisääristä koivistolaista sankakokkoa, inkeriläinen rattaanpyöräkokko, koivistolainen vanhapiika, kuusi virolaista tynnyrikokkoa, uusmaalainen risukokko, oriveteläinen ristikkokokko, lasten havukokko, tukkilaisten pikkukokko ja lautalla kelluva pääkokko, jonka latva nousee kymmenen metrin korkeuteen.
Kokkoihin on käytetty vanhoja puuveneitä, meilahtelaishuviloiden ja ulkomuseon remonteista kertyneitä hirrenpätkiä, kuorma-autoilijoille saatuja puulavoja sekä saaren savotoilla syntyvää puuainesta.
– Kerran poltettiin Moskovan sirkuksen norsulavat ja kun Mäntyniemeä rakennettiin, saimme ihan priimaa höylättyä kakkosnelosta, Aspiola muistaa.
Tällä kertaa juhannuksena roihuavat muun muassa Kangasalan kirkon vanhat tervatut kattotuohet.
Kerran poltettiin Moskovan sirkuksen norsulavat.”
Yrjö Aspiolan toi aikanaan etelään kahisevan kaipuu.
– Karjalassa minulle maksettiin 7 markkaa tunnilta, mutta täällä tarjottiin heti 15. Oli myös mukava päästä aivan uudenlaisiin hommiin. Nyt suurin syy on se, että Liperissä on miljoonia itikoita eikä ulkotöissä voi olla. Kaikki tilan kevättyöt on nyt tehty, joten on hyvä rako hankkia vaihtelua, Aspiola selostaa.
Seurasaaren juhannusvalkeat 24. kesäkuuta kello 18-01. Liput 18 e, alle 15-vuotiaat ilmaiseksi aikuisen seurassa.