Kommentit
Toivon, että hyökkäyksen kohteeksi joutunut nainen ja menehtyneen koiran omistaja saavat ansaitsemaansa asiallista ja arvokasta kohtelua poliisin ja tuomioistuimen toimesta. Tilanne on ollut naiselle täysin kohtuuton. Ihmettelen,jos rikosoikeudellisesti eivät täyty tapon yrityksen tunnusmerkistö tai ainakin törkeän pahoinpitelyn. Onhan se uskomatonta, että tällainen eläin jätetään vartioimattomana ja se pääsee hyökkäämään ihmisen ja pienemmän koiran kimppuun. Myötätuntoni on tämän hyökkäyksen kohteeksi joutuneen naisen ja koiransa menettäneen perheen puolella. Hienoa, että jaksavat kertoa tapahtuneesta julkisesti ja ovat tehneet rikosilmoituksen. Tämä tapaushan on vain yksi monista. Järkyttävän usein Helsingin poliisi on tutkinut asiat erittäin huonosti ja raatelijakoirien omistajat ovat välttyneet rikosoikeudelliselta ja korvausvastuulta.
Vai on niillä elukoilla oikein yhdistys! Järkyttävää luettavaa. Pihlajamäessä todella pelätään. Ne kaikki on kehitetty taistelukoiriksi. Niiden rotuominaisuuksiin ei kuulu, että ne olisivat kilttejä ja lempeitä. Jos joku niin väittää, hän on väärässä. Olen itse nähnyt sen elukan, jota väitetään "vaarattomaksi". Se pomppii pitelijänsä, sen mustan miehen otteessa hirveästi. Se pelottaa, vaikka se pitelijä saisi sen sillä kertaa pidettyä kytkettynä. Pihlajamäessä on nähty useita saman rodun elukoita. Näin itse viime viikolla hyvin nuoren, ehkä vielä jonkinlaisessa pentuiässä olevan elukan. Sitä kuljetti silloin suomalaisen näköinen nuori mies, joka sai sen juuri ja juuri pidettyä kiinni. Juttelin nimittäin Liusketiellä erään pienen koiran omistajan kanssa (pieni koira oli mukana), ja se elukka pyrki kaikin keinoin tätä pientä koiraa kohti. Siis ne elukat eivät koskaan ole "kilttejä ja lempeitä".
Itse omistan Pitbullin Pihlajistossa. Pentumme ei millän tasolla ole tappaja tai ELUKKA kuten kuvasit rotua. Kysessä on vahva koira, joka väärissä käsissä kyllä voi aheuttaa vahinkoa, samalla lailla kun mikä muu rotu tahansa. En missään nimessä ole sitä mieltä että tämmöistä saisi tapahtua, mutta en myöskään hyväksy ihmisten suoranaista tyhmyyttä asioiden yleistämisessä. Kaikki Pitbull koirat eivät varmasti ole tappajia, pahoja, tai vihaisia.
Mielestäni tärkeintä on, ettei tulisi enää uusia uhreja, ei koiria eikä ihmisiä. Netissä on allekirjoitettavana adressi, jossa vaaditaan tämän tappajarodun kieltämistä.
http://www.adressit.com/pittbullterrierin_pitaminen_kiellettava_myos_suomessa
Eiköhän vika ole siinä omistajassa eikä koirarodussa, haloo!?
Pistää vihaksi tälläiset idiootit jotka allekirjoittavat adresseja missä vaaditaan ihmisten rakkaiden lemmikkien tappamista/kieltämistä. Laitetaanko myös samantien adressi missä vaaditaan kaikkien lapsien tappamista ja kieltämistä, koska ei voi tietää minkälainen murhaaja siitä aikuisena kasvaa, jos sitä ei osata kasvattaa oikein!!!
Siis herran jumala!!! Eihän koko rotua voi lynkata muutaman vääriin käsiin joutuneen yksilön vuoksi! Kielletään samalla sitten Sakemannit, Dopperit, Rotikat yms yms vahvat koirat! Itse aloitan addressin aivovammaisten ihmisten kieltämiseksi.
Sinä pelkäävä pihlajamäkeläinen. Jos "elukka pyrki kaikin keinoin tätä pientä koiraa kohti", niin sehän ei toki tarkoita että tämä "elukka" olisi agressiivinen muita koiria kohtaan. Se voi myös olla leikkisä koira, jota kiinnostaa muut koirat. Ja varsinkin jos koira on pentu niin luuletko että se kiltisti vain seuraa omistajansa vierellä? Minkään rotuinen koira, tai ihmiseläin, ei käyttäydy näin lapsena. Kouluttaminen vie aikaa.
OMISTAJAN KUULUISI MAKSAA VAHINGON KORVAUSKET JA JOS OLISIN KOIRANI KANSSA TOLLASESSA TAPAUKSESSA NIIN LAITTAISIN OIKEUTEEN. KOIRA POIS JA LOPETETTAVAKSI JA KYLLÄ SE ON IHAN OMISTAJAN VIKA KUN ON KERTA KOULUTTANUT SELLASEN SE ON AINA OMISTAJAN VASTUULLA MITÄ KOIRA/KISSA/ MUUT ELÄMET TEKEE. EI KIINNOSTA MITÄ MUUT ON MIELTÄ. JA JOS OLISIN SAMASESSA TILANTEESSA JA MEIJÄN KOIRA KUOLISI JA JOS OLISI LAPSET MUKANA JA NIILLE KÄY JOTAIN NIIN SE ON VAAN TUPLANA KOSKA SUOJELEN LAPSIANI JA KOIRAANI HENKEEN JA VEREEN!!!
Minkä tahansa rotuisesta koirasta saa aikaan "tappaja koiran" vääränlaisella omistajalla. On turha syytellä eläintä sen agressiivisuudesta oli rotu mikä tahansa, ongelma löytyy yleensä AINA sieltä hihnan toisesta päästä. Tuskinpa yhtäkään pitbull rotua on enää vuosikymmeniin jalostettu nimenomaan taistelukoiriksi. Valitettavaa vain on, että näillä ongelma omistaja tyyppisillä ihmisillä vain on taipumus hankkia ns. muskeli koiria egonsa jatkeeksi. Todellisuudessa eivät kykenisi edes sylikoiran kokoista koiraa kasvattamaan tasapainoiseksi lemmikiksi. Näistä se rodun leimaantuminen johtuu! Oikealla kasvatuksella ja koulutuksella mistä tahansa rodun edustajasta saadaan "mallikansalainen".
Juuri näin, itsellä ko. koira joka mm pesee hoitaa kissanpentua päivittäin. Ei todellakaan vihainen tappaja. Sylikoira isista lihaksistaan huolimatta :) Luonteeltaan parempi / kiltimpi kun vanhempi koirani joka on sakemannin ja belgin sekoitus.
se koira asuu sepänmäessä. ruskea mastiffi jossa on mustia raitoja. mulla oli sen naisen puhelin numero, koska puri meidän koiraa.
Mikään eläin harvemmin syntyy aggressiivisena. Eri asia on, jos koiralla ei ole selkeää johtajaa tai siitä koulutetaan hyökkäävä. Konfliktitilanteissa jokaisen pitäisi aina kantaa vastuunsa.
Mutta sitten toinen huomionarvoinen seikka, jota monet eivät tiedä/tajua/ymmärrä. Jos koira tuijottaa toista koiraa. Siis nimenomaan sanan varsinaisessa merkityksessä tuijottaa: katsoo herkeämättä, ei käännä päätä pois ja pyrkii jatkamaan vaikka tulisi näkökenttään este. Se on koiralle kuin koiralle haaste kokoon katsomatta. Tuijottava koira haastaa toiselle riitaa.
Tämä siis tiedoksi KAIKILLE koiran ulkoiluttajille: ÄLÄ anna koirasi jäädä tuijottamaan niin monilta konflikteilta säästyttäisiin.
Ja mikäli tulee tilanne, että jotain sattuu, katsokaa peiliin ja kantakaa vastuunne. Vain raukat hipsii pois paikalta. Anteeksipyynnöllä pääsee jo aika pitkälle.
Ärsyttää ku katkerat ihmiset syyttää koiraaa :/ tottahan on että pienikin koira vaikka chihu voi toisen koiran tappaa jos on väärän omistajan käsissä.. ja kyllä koiralla kun koiralla voi olla vikaa aivoissa.. :/ inhottaa että aina mainitaan nää `tappaja` rodut nimeltä...
MIUMAY; Miten samalla omistajalla voi olla 3 rotikkaa joilla on aivoissa vikaa.....kyllä tässä tapauksessa omistaja on koiristaan tehnyt mielenvikaisia omalla käytöksellään, en pidä rotikkaa yleisesti tappajana, niitä käy puistossammekin useita näiden 3 lisäksi
Haloo onko valoo>koira käyttäytyy just niinkuin omistaja /juopot ja sekopäät ei tarvitse koiraa ,eiväthän muutenkaan pysty itsestään huolehtimaan otetaan koira sitten pönkittä erittäin huonoa itsetuntoa. HATUN NOSTO NIILLE JOTKA PITÄVÄT HUOLTA ELÄIMISTÄÄN JA SEN KYLLÄ NÄKEE IHMISESTÄ EI HUUDA EIKÄ REVI KOIRAANSA REMMISSÄ.Olen ehkä liiankin hanakka puuttumaan näihin asioihin en vain näin nettissä vaan tieto lähtee satavarmasti eteen päin..
Mä oon todella shokissa että ihmiset oikeesti puhuvat täällä tappajista ja rodun kieltämisestä. Onko kyseisillä ihmisillä muita kokemuksia ko. koirarodusta kun tämmöinen uutinen? Kuinka moni on tutustunut tai tavannut Pitbullin? Pitbull on hyvin perhekeskeinen koira, kunnioittaa isäntäänsä ja arvostaa perhettään. Pitbull tulee loistavasti lasten ja muiden eläinten kanssa toimeen, KOULUTETTUNA. Uskoakseni minkään koirarodun edustaja ei kouluttamattomana ole millään tasolla yhteiskuntakelpoinen. Ja sama toisinpäin, millä tahansa rodulla on niitä luonnevikaisia yksilöitä, ja ennen kaikkea luonnevikaisia omistajia. Mikä tahansa koira on vaarallinen väärin käytettynä, kyllähän jokaisen ihmisen se pitäisi tietää. Oikein koulutettuna Pitbull on aivan täysin normaali koirarotu, eikä siis minkään tason tappaja. Itseasiassa harmittaa edes osallistua tähän keskusteluun, koska selvästi aivottomia ihmisiä taas kommentoimassa. Mutta silti Pitbull omistajana peräänkuulutan maalaisjärkeä näissäkin asioissa.
Itsekin olen sitä mieltä, ettei mitään rotua tulisi kieltää. Toki on hyvin surullista, että perhe menetti rakkaan ystävänsä, mutta ennenkaikkea se on vastuuntunnottoman ihmisen syytä. Itse tunnen useamman pitbullin, jotka käyttäytyvät huomattavasti hienommin kuin naapurin terrierit. Itse omistan pienehkön koiran, jonka kimppuun on käyty kolme kertaa. Yksikään koirista ei ole ollut pitbulli, vaan useimmissa tapauksissa ihan yleisen koirarodun edustaja. Kahdessa tapauksessa omistaja ei saanut pideltyä koiria, vaan suurehkot koirat kävivät koirani kimppuun. Onneksi mitään ei sattunut, vaan omistajat irroittivat koirat nopeasti. Eräässä tapauksessa eräs terrierinomistaja katsoi että jaahas, kaveri, ja päästi fleksinnarun auki.
Omakin koirani rähisee vieraille koirille, joten yleensä pyydän omistajia varomaan, ja yritän kiinnittä koiran huomion itseeni. Mielestäni olisi hyvä, jos aggressiivisen koiran omistaja ei jättäisi koiria yksin MINNEKKÄÄN, missä olisi mahdollista tavata lajikumppaneita. Eihän ole kovinkaan vaikeaa mennä ensin kauppaan ja sitten vasta ulos lenkille ja jos ei koiraa pysty hallitsemaan, niin hankkii koiralle uuden kodin, mieluiten kokeneemman koiranomistajan luota. Tietenkin voi koiraa kouluttaa, ja mahdollisesti hankkia kuonopannan (jos osaa käyttää). Ennenkaikkea tulee kouluttaa itseään hyväksymään koiransa sekä itsensä virheet ja vaarat, sekä tiedostaa tilanteen vakavuus.
On järjetöntä väittää, ettei koirarotujen kesken ole isoja eroja siinä, kuinka agressiivisia ne ovat. Agressiivisten ja isojen koirarotujen pito kaupunkiolosuhteissa pitäisi kieltää kokonaan. Ei ole mitään syytä, miksi rotikan tai bullinkaan pitäisi majailla keskellä kaupunkia pienessä asunnossa. Syyksi ei kelpaa 'mut kun mä haluun'.
En kannata esimerkiksi aseiden täyskieltoa, ase ei itsessään vahingoita ketään. Mutta agressiicvinen koira voi omistajastaan riippumatta raadella ja jopa tappaa. Tappajarodut täyskieltoon, isojen koirien pito kaupungeissa kieltoon, vähänkään agressiiviset koirat lopetettavaksi rodusta riippumatta.
Totuushan on, että isoja koiria on vain entisillä linnakundeilla ja muilla pelkääjillä. Iso hurtta on kuin laukaisematon ase. Surkeaa pitää sellaisia kämpillä vankina.
Hyi vattu, kun ovat inhottavia ja etovia pikkukoirat. Uhoo (tuijottaa), räksyttää, murisee, irvistelee. Ja niitä pitää nimenomaan 70v mummelit, jotka ei tiedä hevon veetiä koirankoulutuksesta. "Mies kuoli, olen yksinäinen, otanpa koiran". Eihän pieni koira mitään tee, voi olla kauppareissunkin ajan hyvin, hyvin pitkällä hihnalla/alueella liikkua. Kuinka monta kertaa olen saanut chihun hampaista? 4. Westien purrut kahesti. 6 rotikkaa, 2 pitbullia, sakemannin, amstaffin sekä useita labradorinnoutajia olen omistanut - yksikään ei ole koskaan purrut, useampi näistä ovat olleet ongelmakoiria ja/tai rescue koiria. Ei koirakaan käy ihan muuten vain kiinni, siis ei MIKÄÄN koira käy "huvin vuoksi" toisen koiran kimppuun, AINA on taustalla jokin syy, eli yksipuoleinen tai molemminpuoleinen uhoaminen, reviirin puolustaminen, omistajan/muun puolustaminen, esim. kipu tai sairaus eli itsensä puolustaminen - tuntee itsensä heikommasti ja täten uhatuksi jne. KAIKKI LEMMIKIT VAHUKSILTA KIELTOON, JOTKA OTTAVAT 'PIENEN SÖPÖN' KOIRAN YKSINÄISYYTEENSÄ, EIKÄ KOULUTA NIITÄ! Ja KAIKKI rodut lopetettavaksi, jotka puree tai muuten agressiivinen. Kyllä, myös se sinun pieni 'viaton' yorkie rottasi, joka irvistää ja käy lahkeeseen kiinni - puraisu on puraisu, oli iso rotu joka tappaa sillä puremisellaan, tai pieni rotu jonka puraisu "ei satu, joten ei ole vaarallinen" - sama agressiivisuus siellä päässä liikkuu oli ilmapallon tai herneen kokoinen pää!
Ja siis muokkaan sen verran, joo, voi koira käydä kiinni myös "isottelusta", eli ottavat mittaa kuka on korkeammassa asemassa kuin toinen. Tämäkään ajatus ei vaan tule yhtäkkiä koiran päähän, vaan kyseessä on MOLEMMINPUOLEINEN uhottelu, kumpikin ottaa kauempaa mittaa, jolloin jompikumpi kyllästyy ja päättää lähtee 'leikkiin' mukaan, eli sama ajatus kuin idioottimaisilla ihmisilläkin, "no, tapellaan ja katotaan kumpi oikeasti voittaa". TottaKAI isompi rotu tässä voittaa, jolloin voidaan uutisoida ja haukkua eräitä rotuja. Vaan pidä se pikkurotta kurissa, se on useimmiten se provosoija. Ihmiset ihan samanlaisia, uhoo ja uhoo, ja kun isompi kurittaa, itketään kuinka "viattoman päälle käytiin". Oikein, sanon minä.
Hyvittavaa kun jotkut puhuu isosta koirasta ja pitbullista samassa lauseessa :D Siitä jo hyvin näkee, ettei nämä kovimmat pitbullin kieltäjät ole ikinä edes nähnyt livenä pitbullia.
Tämä ketjun aloittaja "järkyttynyt" on joutunut poliisin virkatoimen kohteeksi, kun arvostelee poliisin työmoraalia, huomaatteko? Kyllä ne kuule tutkitaan niiden ansaitsemalla intensiivisyydellä!
Mitä tulee tuohon pitbulliin tai ihan mihin vaan rotuun, niin se on se narun päässä oleva kaksijalkainen ääliö syypää koko episodiin ja koira vain seuraus! Jos ei pysty pitämään koiraansa kiinni, vaikka olis kaukasialainen, niin hankkikoon marsun tai koppakuoriaisia terraarioon tai olkoon ilman..ei ziisus!















