Kommentit
Olipa omituinen, virheitä vilisevä ja asenteellinen juttu. Totta kai Helsinki on pieni, jos verrataan miljoonakaupunkeihin, mutta nimenomaan gayscenen osalta kokoaan vilkkaampi.
Homobaareja ja klubeja on tällä hetkellä kahdeksan - ihan hyvä määrä, ja nykyisin ne alkavat jo olla eri kohderyhmille profiloituneita, joten jokaiselle löytyy jotakin. Lisäksi tulee jutussa mainittu Vogue, jonka asiakaskunnasta kyllä on turisteja huomattava osa, sekä niin ikään mainittu Karhupuiston kahvikioski (minkähän takia sekin piti tuomita "vaatimattomaksi"?), jonka sisätiloissa toimiva talviversio Kulma on auki silloin kun kioski ei ole (tässäkin kohdassa siis asiavirhe).
Lost & Foundin loppumisella ei ole gayscenelle mitään merkitystä, eihän se ole ollut homobaari kymmeneen vuoteen.
Ihan mukavaa jos kaupunki puuhastelee sertifikaatteja ja verkostoja, tämä oli mielenkiintoista kuulla. Muilta osin minulle jäi täysin epäselväksi, mikä oli ylipäätään motiivi tämän jutun kirjoittamiselle.
Helsinki on valitettavsti aika tuppukylä homoscenellä mitattuna. Missä on homoruokaravintolat tai gayhotellit? Tälläisiä on runsain määrin ympäri maailmaa olevissa isoissa kaupungeissa. Olisi nyt edes yksi laadukas gay ruokaravintola kaupungissa!
Kyllä ehdottomasti Helsingissä pitäisi olla myös homotalonmiehiä, homopartureita ja homosushibaari. Tällaisessa tuppukylässä ei kehtaa asua.
Tiedän ainakin homotalonmiehiä ja homopartureita Helsingistä. En tosin tiedä, onko siellä homosushibaaria, mutta sellaista ei tahdotakaan, koska tahdomme kunnon mannermaisen makkarapaikan.

















