Kommentit
Oikein hyvä, että bussiliikennettä kehitetään.
Bussikatua ajetaan edelleen itsepäisesti Vallilanlaakson viheralueen läpi. Väylä kulkisi Kasvitieteellisen puutarhan ja siirtolapuutarhan välistä keskellä laajaa viheraluetta ja arvokasta kulttuurimaisemaa ja jakaisi koko laakson kahteen osaan.
Hanke on tyrmätty jo useaan otteeseen Kaupunginmuseon, kaupunginosayhdistysten ja kaupunkilaisten taholta painavin perustein. Mikään ei kuitenkaan näytä kääntävän kokoomuksen ja demareiden päätä.
Jos minulla olisi Vallilan siirtolapuutarhassa mökki, agitoisin muut puutarhalaiset nostamaan ryhmäkanteen kaupunkia vastaan. Peruste: ensin suojellaan alue, sitten turmellaan se tuomalla bussit suojelualueen aidan viereen. Voiko olla ristiriitaisempaa kaavoituspolitiikkaa?
Tätä bussikatuhanketta ei aja eteenpäin muut kuin ne, joille tavoitteiden sijaan liike ja tekeminen ovat tärkeintä.
Luultavasti myös muualla kantakaupungin alueella asuvat saattavat yleisesti kannattaa, sillä tämä hanke nostaisi noiden muiden alueiden arvoa Vallilanlaakson kustannuksella.
PS. En itse omista kiinteistöä tai osaketta tuolla bussikaistaksi pyhitettävällä alueella. Mutta tarvitseeko aina edes olla kärsijän asemassa kokeakseen myötätuntoa ja empatiaa?

















