Avioerot lisäävät miesten yksinäisyyttä jouluna

Paikalliset
Kommentoi 13

Vanhempien erotessa perheen joulunvietto muuttuu. Totuttuja tapoja oman perheen kanssa ei enää olekaan. Yksin jää herkästi isä.

Henri Jyrkämällä on tänä vuonna edessään ensimmäinen joulu erossa kolmesta lapsestaan.

Jyrkämän ja hänen entisen vaimonsa lähes parikymmenvuotinen avioliittonsa on päättymässä. Lapsia hän ei kesän jälkeen ole saanut tavata entisen kodin ulkopuolella lainkaan.

Jyrkämä odottaa joulua pelonsekaisin tuntein.

Tukea kriisiin

Miessakit ry järjestää eroryhmiä ja yksilötapaamisia erokriisissä eläville miehille

Vuosittain näihin osallistuu noin 500 miestä Helsingissä ja Tampereella

Yksilötapaamisissa käydään keskimäärin viidestä kymmeneen kertaan 2–3 kuukauden ajan.

Miessakit ry tarjoaa myös valtakunnallista puhelinneuvontaa.

Lisätietoja: www.miessakit.fi

– Ikävä on aivan valtava. Tunne tulee iholle jouluna, hän kertoo.

– Pidän lasten kuvat lähelläni jouluna. Sillä tavoin he ovat mukanani, Jyrkämä kertoo.

Jyrkämän joulunalusviikot ovat kuluneet virallisia papereita selvitellessä.

Seuraava viranomaistapaaminen on sovittu tammikuulle.

Tämä tarkoittaa isälle yksinäistä joulua ilman lapsia.

Jyrkämä aikoo viettää joulun omien vanhempiensa kanssa.

– Tuntuu, kuin puolet minusta puuttuisi. Sisäinen yksinäisyys on lasten poissaolon vuoksi kova, vaikka sukulaisia olisi ympärillä, hän korostaa.

Jyrkämä aikoo taistella lasten tapaamisoikeudesta ja luottaa tulevaisuuteen.

– Uskon edelleen, että maailmasta löytyy hyvyyttä, hän huokaa.

– Isät, jotka jäävät avioeron vuoksi jouluna yksin, pyrkivät yleensä löytämään joulunviettopaikan sukulaisten tai ystävien luota, kertoo vastaava erotyöntekijä Jouni Linnankoski Miessakit ry:stä.

– Joulu on vuoden perhekeskeisin juhla. Asiakkaamme tietävät, että sen viettäminen yksin voi olla todella ahdistavaa, Linnankoski sanoo.

Linnankosken mukaan tilanne on hankalin yleensä silloin, kun avioero on tuore. Vuosien myötä tapaamisoikeuksista päästään usein sopuun, ja isä viettää lastensa kanssa joulua esimerkiksi vuorovuosin.

– Lapset toivovat usein, että vanhemmat viettävät joulun yhdessä. Joissakin perheissä ero sujuu sen verran sopuisasti, että äiti ja isä kykenevät lasten vuoksi olemaan samassa asunnossa eron jälkeisen jouluaaton, Linnankoski lisää.

Yhden miehen kotitalouksia eniten kanta-kaupungissa

Sanna HeikkiläHelsingissä on hetkellä yhteensä 60 549 yhden miehen kotitaloutta. Eniten yhden miehen talouksia on Kalliossa (5 315), seuraavaksi eniten Kampinmalmin peruspiirissä (3 769) ja Haagassa (3 492). Vähiten yksinasuvia miehiä on pientalovaltaisilla asuinalueilla Itä-Pakilassa (123), Tuomarinkylässä (192) ja Länsi-Pakilassa (269). Eniten miessinkkuja löytyy Alppilan, Kallion ja Vallilan peruspiireistä eli itäisestä kantakaupungista. Näillä alueilla voi jopa yli 30 prosenttia asukkaista olla yksin asuvia miehiä.

Suurin osa yksinasuvista miehistä on alle 50-vuotiaita.

13 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Sanna Heikkilä kuva
Sanna Heikkilä

Kommentit

24.12.2011 00:02

Jos isä sairastuu henkisesti ja alkoholisoituu niin näin voi käydä. toivottavasti saavat välit kuntoon jos ei muuten niin lapsien takia. ne kun eivät ole syyllisiä mihinkään ja niitä kaivataan ja ne kaipaavat.

31.12.2011 17:19

No, en ole varmaankaan oikea ihminen tuohon mitään kommentoimaan mutta jos itse olisin samassa tilanteessa ja väittäisin välittäväni lapsistani ja on hirveä ikävä heitä niin kyllä minä ainakin heitä olisin Jouluna muistannut Lahjoin...!!!

2.1.2012 21:34

Niin luulis niiden rikkaiden vanhempien tukevan näinkin hyvässä asiassa jos ei isällä itsellään varoja lasten joululahjoihin kun kaikki valuu kurkusta alas. Varsinkin kun tukevat rahallisesti poikansa eroprosessia ja tekevät sen pojalleen mahdolliseksi riidellä.

7.1.2012 21:01

Luulis että Isä tekis asialle jotain eikä hakis jostain vertaisryhmistä tukea ja pullon pohjalta ratkaisua. Tollanen vaan niin tyypillistä suomalaista itsesäälimeininkiä. Itketään kännissä "kun mulla ei oo mitään" ja selvinpäin aina kaikki on hyvin. Asianajofirmat tyytyväisiä kun näitä oikeudessa ratkotaan päivästä toiseen vaikka nää jutut voisi ratkaista ilman niitäkin.

13.1.2012 13:52

Saakohan tästä tapauksesta päivitystä joskus miten isä on jaksanut tämän kaiken murroksen ja vääryyden keskellä ja ennen kaikkea miten on arkea pystynyt pyörittämään? Eiväthän nämä koskaan kivoja asioita ole mutta onhan se kiva jos on rakastavat vanhemmat tukemassa ja keventämässä painolastia. On se niin väärin kun ei saunakaljaakaan saa juoda kun leimataan holistiksi!

20.1.2012 10:45

Olen ihmetellyt mikä tämä tämmöinen mielipidepalsta on josta poistetaan kaikki jutun päähenkilöön kohdistuvat ns. epäedulliset kommentit. Luulisi henkilön tietävän juttua lehdelle antaessaan, että joku voi jopa ottaa kantaa ja antaa vähemmän "nuolevia" kommentteja. Joka leikkiin ryhtyy, leikin kestäköön..!!

28.1.2012 18:36

Niinhän se monesti on että tajutaan asioita vasta siinä vaiheessa kun niitä ei enää ole tai sitten niitä on pidetty itsestäänselvyytenä. Tässä tapauksessa lapset ja kotiaskareet jääneet aina toiselle sijalle oluen ja autonromujen kanssa. Onhan se helppo jälkikäteen esittää " vuoden isää" mutta tosiasia kuitenkin se että teot puhuvat puolestaan ja niitä oikeudessa todistellaan.

3.2.2012 10:41

Juuri näin! Kyllä sitä nyt ollaan niin isukkia niin isukkia! 14 vuoteen ole nähnyt kertaakaan miehen puuttuvan lastenhoitoon, ruuanlaittoon tai saatika yhtään mihinkään kotitaloushommaan. Sillon kun apua olis ehkä joku tarvinut niin mies nosti auton konepellin pystyyn ja piiloutui sinne ettei vaan tarvisi tehdä mitään. 39-vuotias asuu vanhempiensa luona ja hakee yksinhuoltajuutta, täytyy ihailla moista optimismia. Joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa..alastulo on varma ainakin!

3.2.2012 11:35

" yhä useampi sinkkumies ei löydä koskaan naista " Hah! Jutun päähenkilöä ajatellen en yhtään ihmettele jos/kun näin käy! Entisellä näiden kommenttien perusteella ollut 3 lasta + mies hoidettavana. Katsokaa hyvät miehet peiliin ja jättäkää se sohvan koristaminen vähemmälle!

10.2.2012 00:12

Joo sehän tekee isukista vuoden isän ja on suuret mahdollisuudet yhteishuoltajuuteen kun on alkoholisti ja jättää perheensä ilman mitään järkevää selitystä. Ymmärrettäköön se henkilön mielenterveysongelmiin vedoten. Vinkkinä voisin kertoa, että voisi parantaa hieman asemiaan maksamalla esim. elatusta. Ei sellainen joka itsekin täysin heitteillä kykene lapsia hoitamaan. Tapaamisoikeus valvotussa ympäristössä sosiaaliviranomaisen läsnäollessa on ainoa turvallinen vaihtoehto lapsia ajatellen.

10.2.2012 00:41

Eiköhän noita totuttuja tapoja jouluna pysty juuri paremmin eronneena hoitamaan kun ei ole kukaan moittimassa liiallisesta juomisesta. Ymmärrettävistä syistä ei ole saanut lapsia tavata entisen kodin ulkopuolella. Jos toisin olisi ollut niin siihen puuttuisi todennäköisesti viranomaisetkin. Entisessä tai isän entisessä kodissa hyvinkin olisi saanut mutta eipä ole herraa paljoa kiinnostanut lapset. Pelkkiä pelinappuloita vaan isälle!

12.2.2012 16:25

Ainut positiivinen asia se että exällä 1 hoidettava vähemmän. Pitää ajatella positiivisesti kaikesta huolimatta ja exälle voimia talouden pidossa ja onnea uuteen aikaan!

26.2.2012 04:15

No, olihan se nyt aikakin ottaa järki kätehen jyrki-boy. Ettet tuhlaa kaikkia perintöjäsi tässä souvissa heh heh. mahtaa kuitenkin keljuttaa kun menetit rahat ja perheesi. olet hieno mies ja esimerkki monille niille joiden ei tarvisi samoja oppirahoja maksella heh heh tosin sinun kohdalla mamma betalar och pappa..heh heh!!

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.