Purjehtijoille iso apurahapotti

Urheilu
Kommentoi

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt 90 kesälajien urheilijalle yhteensä lähes 1,1 miljoonaa euroa verottomina urheilija-apurahoina. Urheilijoista 61 edustaa olympialajeja, kuusi ei-olympialajeja ja 23 paralympiaurheilua.

Yleisurheilijoiden jälkeen toiseksi isoin joukko suuren apurahan saajista on purjehtijoita. Suuri apuraha on 15 000 euroa. Saajien joukkoon kuuluvat muiden muassa helsinkiläiset Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff. He ovat nyt metsästämään Perthin MM-kisoissa ohi lipsahtanutta maapaikkaa tulevan kesän olympiapurjehduksiin.

Helsinkiläisistä yleisurheilijoista suuri apuraha on myönnetty maratoonari Leena Puotiniemelle. Hänet on jo valittu Lontoon olympialaisiin.

Pienen apurahan suuruus on 7 500 euroa. Sen saavat helsinkiläisistä muiden muassa miekkailija Alexander Lahtinen, pituuhyppääjä Roni Ollikainen ja painija Sasu Kaasinen.

Apurahan tavoitteena on taata urheilijalle taloudellinen perusturva ammattimaista harjoittelua ja valmentautumista varten. Apurahat, joista ei tarvitse maksaa veroa, myönnetään veikkausvoittovaroista. Niitä on myönnetty vuodesta 1995 lähtien. Esitykset apurahojen saajista tekevät Suomen Olympiakomitea ja Suomen Paralympiakomitea.

Arhinmäen mukaan apurahan saamisen edellytyksenä on tavoitteellinen urheilijan ura, jollaiseksi katsotaan osallistuminen ja menestyminen kansainvälisissä arvokilpailuissa tai arviot menestymisedellytyksistä.

– Apuraha ei ole urheilumenestyksestä jälkikäteen maksettava palkkio. Myöntämisen perustana on odotusarvo siitä, että apurahan saaja on motivoitunut harjoittelemaan määrätietoisesti ja tavoitehakuisesti kehittyäkseen urheilijana.

Ministeri muistuttaa, että apurahan saajilta odotetaan rehellisyyttä ja ehdotonta sitoutumista puhtaaseen urheiluun.

Lue kaikki apurahan saajat:http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2012/01/kesalajien_urheilija_apurahat.html?lang=fi.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.