Ravintolapäivä valittiin vuoden kulttuuriteoksi

Kulttuuri
Kommentoi

Helsingin kulttuuriteko 2011 -palkinnon sai Ravintolapäivä. Tunnustuksen saajan valitsi kaupunkilaisten lähettämien ehdotusten pohjalta kulttuuri- ja kirjastolautakunta.

Valitsijoiden mielestä Ravintolapäivä on muuttanut kaupungin olemusta ja nostanut kaupunkilaiset keskiöön tekijöinä ja kokijoina.

– Ravintolapäivä on uutta ja yllättävää, sanoo lautakunnan puheenjohtaja Anni Sinnemäki.

– Se on kaupunkilaisten luomaa kulttuuria kaupunkilaisille. Se ottaa Helsingin haltuun muuttaen puistoja, kadunkulmia, huvimajoja ja olohuoneita ainutkertaisiksi elämyksiksi, joissa pääosassa ovat ruokakulttuuri ja helsinkiläiset.

Ravintolapäivä valikoitui 1 693 ehdotuksen joukosta, ja se oli myös kaupunkilaisten ylivoimainen suosikki 888 ehdotuksella.

Palkintoa sai ehdottaa viime vuonna tehdylle kulttuuriteolle, joka on saanut näkemään asiat uudella tavalla tai haastanut olemassa olevaa toimintaa.

Kolmatta kertaa jaetun palkinnon suuruus on 5 000 euroa.

Kulttuuriteko-palkinnon lisäksi jaettiin kunniamaininnat Aino Acktén huvilan kesäkonserteille sekä Kalasataman konttiaukiolle ja siellä erityisesti Bermuda Helsingin kontille.

Huvilan konsertit järjestettiin viime vuonna Eläintarhan huvilassa. Kalasataman konttiaukiolla Bermuda Helsinki tarjosi merikonttia eri kulttuuriprojekteille ilmaisohjelman järjestämiseen.

Kaupunkilaiset ehdottivat yhteensä 271:tä eri kulttuuritekoa. Ääniä saivat muun muassa Disco K-50, Kallio Block Party, Musiikkitalo, Helsinki Pride sekä Tuomiokirkon portaat peittänyt tilkkupeitto.

Käyttäjän Jukka Hämäläinen kuva
Jukka Hämäläinen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.