Kummalla on enemmän? Presidenttikisassa nokitellaan nyt tukijoiden määrällä

Paikalliset
Kommentoi 4

Kuumana käyvässä presidenttikilvassa kisataan nyt myös ehdokkaiden tukijoukon suuruudella. Kokoomuksen kampanjatoimisto tiedotti torstaina, että Sauli Niinistön taakse on ilmoittautunut nelisenkymmentä poliittista vaikuttajaa. Vihreiden Pekka Haaviston vastaus tuli perjantaina, kun kampanjatoimisto kertoo, että Haavisto on saanut taakseen 60 uutta tukijaa.

Niinistön tukijoiden joukko koostuu pääasiassa nykyisistä ja entisistä kansanedustajista. Joukossa on myös nimekkäitä virkamiehiä, järjestöjohtajia ja paikallispoliitikkoja.

Niinistöä aikoo äänestää muun muassa vaalin ensimmäisellä kierroksella mukana ollut kristillisdemokraattien Sari Essayah. Niinistö saa tukea myös demarileiristä, muun muassa ex-kansanedustajilta Risto Kuismalta ja Mikko Elolta.

Nimekkäistä keskustalaisista Niinistön takana ovat muun muassa meppi Hannu Takkula, ex-puoluesihteeri Jarmo Korhonen sekä kansanedustajat Sirkka-Liisa Anttila ja Mika Lintilä.

Perussuomalaisista Niinistöä tukee muun muassa kansanedustaja Jussi Halla-aho.

Pekka Haaviston tukijoukoissa on kymmenkunta poliitikkoa, mutta listan rungon muodostavat kulttuurialan nimekkäät vaikuttajat. Haaviston valintaa tukevat muun muassa muusikko Pauli Hanhiniemi, kuvataiteilija Katariina Souri, toimittaja-muusikko Ari "Paska" Peltonen, muusikko Sonja Lumme sekä säveltäjä Henri Otto Donner.

Haaviston kampanjatoimiston mukaan tukijoukon uusimpia nimiä ovat muun muassa malli-juontaja Satu Tuomisto sekä vaatesuunnittelija Tiia Vanhatapio.

– Riveihin on astunut myös iso joukko seurakuntapastoreita, kertoo Haaviston kampanjaa vetävä Riikka Kämppi.

4 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

29.1.2012 07:28

kehoitan Kämppiä kertomaan nimeltä ne seurakuntapastorit, jotka ovat Haaviston tukijoiden joukossa.

Ei kai tukijoihin voi mennä nimettömänä.
Se olisi reilua vastaisenkin varalle

29.1.2012 12:54

Hienoa ylimalkaan tuo, että kulttuurielämä, varsinkin muusikot, on lähteneet joukolla liikkeelle. Kirjoittelun ja uutisoinnin perusteella ollaan "rahavaltaa" vastaan.

Mukava kuulla. Täytyy pitää mielessä ensi kerran, kun jaetaan apurahoja, kohkataan tekijänoikeuskorvauksista tai joku suurituloinen musajulkkis nousaa parrasvaloihin...

29.1.2012 14:25

Ei Ari "Paska" Peltosellakaan ole kuin yksi ääni. Turha tuon tason tukijoilla on rehvastella.

Lehdistön pitäisi pyytää selvitys Pekka Haavistolta, miksi hän suostui vielä v. 1990 Suomi-Neuvostoliitto-seuran hallituksen jäseneksi. Oliko kyseessä uskollisuudesta piilossa pidetylle taustaideologialle?

29.1.2012 21:09

Tuntevatko julkkikset kannattamansa ehdokkaan taustoja? - Ulkomaantehtävät ovat ongelmallisia, koska niistä Suomen media ei juurikaan kerro.

Ulkomaissa tehty ura (ks. eduskunnan nettisivustosta presidenttiehdokkaan kohdalta):

Niinistö:
- vice president EIB (Euroopan investointipankki) 2003-2007
- European Democratic Union (pj) 1998-2002
- Euroopan kansanpuolue (EPP) (kunniapuheenjohtaja) 2003

Haavisto:
- YK:n ympäristötehtävissä 1999 - 2005
- Afrikan kriisien neuvottelijana vuodesta 2005
- European Green Party (pj) 2000-2006

Tuliko menestystä?
Vai menikö keskinkertaisesti?
Oliko tuloksena peräti pannukakku?

Vaadittiinko virkaan pääsemiseksi ammattitaitoa, kokemusta ja tarpeellinen koulutus?
Vai oliko kyseessä poliittinen palkintovirka?

Joku lehti voisi lähettää julkkiskannattajille kyselyn, mitä he tietävät kannattamansa ehdokkaan ulkomaan tehtävistä?

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.