Helsinkiin avautuu apulaiskaupunginjohtajan paikka

Paikalliset
Kommentoi 2

Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi on valittu Helsingin apulaiskaupunginjohtaja, valtiotieteen maisteri Tuula Haatainen (sd), 51. Liiton hallitus päätti valinnasta torstaina yksimielisesti. Haatainen siirtyy Kuntaliittoon maaliskuussa.

Haataisen seuraaja apulaiskaupunginjohtajaksi on vielä avoin. Paikkaa havittelevat sekä vihreät että demarit.

Tuula Haatainen on toiminut Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana vuodesta 2007, kansanedustajana vuodet 1996-2007 ja siitä ajasta opetusministerinä 2003-2005 sekä sosiaali- ja terveysministerinä 2005-2007.

Varatoimitusjohtajan paikka Kuntaliitossa vapautui, kun nykyinen varatoimitusjohtaja Kari Nenonen siirtyi Vantaan kaupunginjohtajaksi vuoden 2012 alusta. Varatoimitusjohtajan toimialaan kuuluvat tällä hetkellä sosiaali- ja terveysasiat, opetus ja kulttuuri, lakiasiat, julkiset hankinnat ja kilpailupolitiikka sekä tietoyhteiskunta-asiat. Hän vastaa Kuntaliitossa erityisesti palvelu- ja asiakkuusprosessien kehittämisestä.

Varatoimitusjohtajan paikkaa haki kahdeksan henkilöä. Tehtävä täytetään seitsemäksi vuodeksi.

2 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

3.2.2012 07:19

Helsingin kaupunki säästökuurille apulaiskaupunginjohtajien lukumäärän kohdalla

Nyt yksi apulaiskaupunginjohtajan virka pitää jättää täyttämättä ja tehtävät jakaa muiden kaupunginjohtajien kesken sopivasti uusiksi.
Helsingin kaupungilla on mielestäni tällä hetkellä turhan monta apulaiskaupunginjohtajaa. Kaupungin on muutenkin syytä säästää. Turhuuksien karsiminen on heti ensimmäinen supistuskohde.

Apulaiskaupunginjohtajan virkojen ei pidä olla poliittisia läänityksiä. Pätevyys pitää vaatia.

Mikäli demarit ja vihreät ryhtyvät kisaamaan tästä paikasta ikään kuin niillä olisi jokin oikeus siihen läänityksenä, ne osoittavat oman ahneutensa ja kelvottomuutensa ylitse kaupunkilaisten veronmaksajien edun. Sen enempää vihreän puolueen kuin demaripuolueenkaan ei pidä saada tätä turhaa paikkaa, jota helsinkiläiset veronmaksajat joutuisivat rahoittamaan ilman että tällaisesta viidennestä kaupunginjohtajasta olisi mitään hyötyä.

3.2.2012 14:29

Toivottavasti Helsinki saa pikapuoliin myös uuden varsinaisen kaupunginjohtajan. Helsinki on konkurssissa, jos Pajunen saa vielä jatkokauden.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.