Halpaa ja hyvää samalla lautasella?

Kolumnit
Kommentoi

Luomuruoka, lähiruoka, ruokapiiri ja kouluruoka ovat asioita, jotka nousevat säännöllisesti otsikoihin ja keskustelujen aiheeksi. Ruoka ja sen alkuperä kiinnostavat. Päättäjät ovat vaatineet kouluihin kasvisruokapäivää ja vanhemmat lisäaineetonta ruokaa sekä lisää luomua. Viimeksi Vantaalla on kuunneltu toiveita ja siellä satsataan nyt päiväkotien luomupuuroon.

Kouluruoka-annos valmistetaan pienellä rahalla. Ei aikuisten työpaikkalounas valmistu eurolla. Tiukka nuukailu kouluruuan valmistuksessa on karhunpalvelus kasvaville lapsille ja nuorille. Pelkkä raha ei saa ratkaista. Jos kouluruoka ei maistu, oppilaat ovat tunneilla väsyneitä ja levottomia.

Sellaistakin on havaittu, että koululaiset korvaavat aterian energiajuomilla. Kannelmäessä koko kylä on ryhtynyt kasvattamaan ja ohjaamaan nuoria terveellisempiin elintapoihin, sillä vanhempainyhdistyksen toivomuksesta kaksi paikallista K-kauppaa ei enää myy energiajuomia alle 15-vuotiaille.

Syitä siihen, ettei kouluruoka maistu, löytyy myös kotoa. Jos kotiruoka on päivästä toiseen ranskalaisia ja einespizzoja, lapset eivät tutustukaan erilaisiin makuihin ja opi syömään kunnon ruokaa. Tutut suomalaiset perusruuat, kuten hernekeitto ja kalakeitto jäävät silloin syömättä.

Juhlapyhät ja ruokateemat näkyvät monin tavoin kouluruokailussa. Lisäksi koulut järjestävät toiveruokapäiviä. Koulut tekevät hyvää työtä siirtäessään suomalaista ruokakulttuuria perheille ja lapsille.

Käyttäjän Anneli Tuominen-Halomo kuva
Anneli Tuominen-Halomo

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.