Hernesaareen toivotaan Tove Janssonin katua ja Muumipapantietä

Paikalliset
Kommentoi

Kaupungin nimistötoimikunta on päättänyt esittää Hernesaaren tulevalle pääkadulle nimeä Laivakatu. Lisäksi Hernesaaren nimistön alustaviksi aiheiksi on sovittu kirjailija-kuvittaja Tove Jansson, arkkitehtuurin professori Reima Pietilä sekä taidemaalari Sam Vanni.

– Tove Jansson ansaitsee oman kadun. Mahdollisuus tähän voisi löytyä Hernesaaresta, sanoo Tove Jansson –seuran puheenjohtaja Katri Sarmavuori.

Tove Janssonin katu olisi Sarmavuoren mukaan paikallaan erityisesti, mikäli lähikadut nimetään kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden mukaan.

– Tosin kaksiosaiset kadunnimet ovat monelle hankalia kirjoittaa, Sarmavuori tietää.

– Esimerkiksi Tovenpuiston ihmiset osaisivat myös yhdistää Janssoniin.

 

Vaikka Niiskuneidin puistikko olisi paikallaan.”

 

Huomattavat muumihenkilöt kuuluvat Sarmavuoren mukaan jo yleissivistykseen, mikä saisi myös näkyä katujen nimistössä.

– Kyllä esimerkiksi Muumipapantie, Muumimammantie, Nuuskamuikkusen polku tai vaikkapa Niiskuneidin puistikko olisi paikallaan, hän kertoo.

Sarmavuori näkisi mielellään kokonaisen asuinalueen nimettynä Muumilaakson hengessä. Alueen pitäisi Sarmavuoren mukaan sijaita lähellä Helsingin keskustaa.

– Johonkin lähiöön, jossa Jansson ei itse koskaan käynyt, alue sopisi huonommin. Merellinen Hernesaari sopisi mainiosti.

– Teimme jokunen vuosi sitten ehdotuksen Helsingin kaupungille. Tällöin annettiin ymmärtää, että kyseeseen tulisi korkeintaan yksi katu, hän sanoo.

Tove Janssonin syntymän 100-vuotisjuhlaa vietetään vuonna 2014.

– Olisi hienoa, jos tuohon mennessä Jansson ja muumit olisivat saaneet omat kadut, Sarmavuori toivoo.

– Olemme saaneet aiempina vuosina useita ehdotuksia kadun nimeämiseksi Janssonin mukaan, kertoo nimistönsuunnittelija Johanna Lehtonen Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta.

– Mitään konkreettista nimiehdotusta emme vielä ole tehneet. Lähinnä hyvin alustavia heittoja, hän kertoo.

Hernesaaresta näkee pitkälle avomerelle. Lehtosen mukaan meri yhdistäisi hyvin Hernesaarta ja Janssonia.

 

Muumilaaksoa ei alueelle tule.”

 

Muumilaaksoa hän ei alueella näe.

– Nimistössä voitaisiin tuoda esiin Janssonin luomia käsitteitä tai vähemmän tunnettua tuotantoa. Ei mitään liian helposti häneen yhdistettävää, Lehtonen pohtii.

Hernesaaren osalta ei ole vielä selvillä, paljonko nimiä tarvitaan.

– Asia nousee varmaankin esille suunnitelmien edetessä, hän toteaa.

Hernesaaren uutta asuinaluetta aletaan rakentaa aikaisintaan tämän vuosikymmenen lopulla.

Käyttäjän Sanna Heikkilä kuva
Sanna Heikkilä

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.