Kommentit
Koko käsite "lumenpoisto" on suuri väärinkäsitys. Lumi on tärkeä suoja luonnolle ja myös pihoille, teille ja kunnallistekniikalle routavaurioita vastaan: Ensimmäisten lumien pitäisi antaa olla paikallaan ja jyräytyä kovaksi kerrokseksi myös ajoradoille. 30 senttiä lunta jyräytyy alle 5 sentin kerrokseksi, kunhan sitä ei suolata. Näinhän tapahtuu maakuntien kirkonkylissä, jotka ovat hohtavan valkoisia ja siistejä talvisin.
Täällä stadissa hiljaisimmankin nukkumalähiön siistit lumet suolataan kuralle, jota sitten isoilla koneilla tungetaan ensin mahdollisimman hankaliin paikkoihin ja kuormataan sieltä autojen lavoille samalla hajottaen katukalusteet ja -istutukset.
Ei Tammisalostakaan vielä 60-70 luvuilla kuljetettu lunta pois. Suuri osa jyräytyi katupohjiin ja loput suojasivat isoina valleina pihoja. Tärkeimmät jalkakätävät aurattiin ajoradan puolelle suojaavaksi valliksi, jolloin ne pysyivät melkein itsestään siisteinä ja oli aivan luonnollista, että ajoradat jonkin verran kapenivat talvella. Nyt mm. 4 auton levyisen Tammisalontien likainen suolaloska aurataan kapeille jalkakäytäville, joille usein jää vain 20 sentin levyinen kurainen polku jos sitäkään. Loska myös leviää autojen pyörissä sivukaduillekin ja pihoihin asti.
Jopa 6- ajokaistaiselta Itäväylältä ajetaan kaikki suolaloska pyäräteille.
Väitän, että järkiperäistämällä lumitöitä, lopettamalla turhan aurauksen, suolauksen ja jopa tasaisten ulkoilupolkujen hiekoituksen, lumitäistä selvittäisiin puolella nykyisistä resursseista. Säästöä tulisi myös vähentyneistä routavaurioista, vähentyvästä katujen kulumisesta, pienemmästä kunnallistekniikan korroosiosta puhumattakaan suolan aiheuttamista ajoneuvojen ja asusteiden vaurioista.
Parasta design-vuoden korostamista olisi ollut stadin pitäminen lumisen puhtaana hiihtämisen ja kelkkailun mekkana. Koululaiset olisvat voineet koristella aukiot ja puistot lumilinnoin ja -veistoksin.
Minä olen jo vanha ja huonojalkainen,en omista autoa.Liikun melkein kaikki matkat jalan.
Olen vain ihmetellyt ,että mihin meidän aurauskalusto on myyty ?Varsinkin täällä "syrjemmällä " ei ole lainkaan aurattu.
Itse pustyn vielä tarpomaan kauppaan jotenkin vaikka se raskasta onkin näin kuuskymppiselle kantaa tavarat paksussa hangessa kotiin.
Mutta ,että sääliksi käy rattaita työntäviä äitejä,harvemmin miehet niitä työntelee aamuisin.
Lumi on muussaantunut sohjoksi ja alla on isoja jäätyneitä paakkuja.
Mene siinä sitten virkeenä ja raikkaana työpaikalle.Sama sitten illalla toiseen suuntaan.
Oulunkylä ,Veräjälaakso,Viikki ainakin on alueita missä ei aura-autoja pahemmin näy.

















