Kaupungin luonnonjääkentät ovat viimeistä päivää auki sunnuntaina, mutta tekojäille pääsee senkin jälkeen. Pisimpään kaupungin luisteluradoista on auki Rautatientorin Jääpuisto, joka on auki säävarauksella 18. maaliskuuta asti.
– Siihen asti toimii viikko-ohjelma, johon sisältyy muun muassa luisteluopetusta, kiekkokoulua ja pipolätkää, kertoo projektipäällikkö Jenna Ritala.
Jääpuisto on tänä vuonna kasvattanut kävijämääräänsä, ja on etenkin turistit vetävät luistimet jalkaansa aiempaa useammin.
– Kävijämäärää katsoessa tämä kausi on mennyt oikein mukavasti. Alkutalven lämpimät säät kääntyivät eduksemme siinä mielessä, ettei luonnonjääratoja ollut tarjolla. Tiukat pakkaset verottivat jonkun verran kävijöitämme, mutta pääasiassa pakkaset näkyivät ihmisten lisääntyneinä vaatekerroksina, Ritala sanoo tyytyväisenä.