Nuorille suunnattu megaluokan hiihtolomatapahtuma Reaktori on vallannut tänä vuonna Suvilahden vanhan voimalaitoksen. Järjestäjien peloista huolimatta yleisö tuntuu löytäneen hyvin tapahtumaan, joka järjestettiin aiemmin Kaapelitehtaalla.
– Ennen ovien avaamista oli jo paljon ihmisiä jonossa Kattilahallin ulkopuolella yrittämässä kurkkia, että koska pääsee sisään, tiedottaja Lotta Silfverberg kertoo.
– Näyttäisi siis siltä, että nuoret ovat löytäneet tänne, eivätkä eksyneet Ruoholahteen.
Helsingin harrastustarjontaa esittelevän jättitapahtuman uutuuksia ovat tänä vuonna esimerkiksi ulkotoiminta ja kierrätyspiste.
– Ulkoa löytyy pulkkamäki ja lumipelikenttä, jossa voi pelataan fudista ja pidetään erilaisia kilpailuja, selvitti tapahtuman vastaavan tuottaja Susanne Österlund-Toivonen.
– Meillä piti olla myös luistinrata, mutta sitä emme suojakelin vuoksi saaneet.
Kattilahallin ehdoton hitti on parkour-rata. Halliin kasatulla radalla on viilettänyt niin paljon innokkaita lomalaisia, että hetkittäin syntyy ruuhkaa.
– Parkour, kuului yleisin vastaus kysyttäessä, mikä oli kivointa Reaktorissa.
Myös Herttoniemenrannasta Suvilahteen saapuneet Roosa Rapeli ja Jade Simonen kävivät testaamassa vauhtilajia.
Kaksikko oli aikeissa tulla tapahtumaan useampana päivänä ja kokeilla kaikkea mahdollista.
– Kivointa tähän mennessä on ehkä ollut radio-ohjelman tekeminen, ystävykset arvioivat.
Kaikki eivät kuitenkaan olleet saapuneet Reaktoriin varsinaiseen ohjelmatarjontaan tutustuakseen.
– Ei me tultu tänne mitään tekemään, vaan chillailemaan, ilmoitti kuudesluokkalainen Marissa Asp.
– Täällä on paljon tuttuja. Tulimme siis näkemään kavereita, vahvisti Tamara Hagert.
Kolmen tytön seurueesta vain Gloria Akpaso suunnitteli kokeilevansa mahdollisesti joitakin tarjolla olevia aktiviteetteja.
Nälän yllättämillä Ilias Hassanilla, Yusuf Mogella, Eugeni Mokululla ja Jules Mbilialla kävi tuuri. He pääsivät kokkaamaan välipalaa viime vuoden Masterchef-finalistin Karolina Haapaniemen johdolla.
– Polkaisimme täällä Reaktorissa käyntiin tämän vuoden kestävän projektin, selvitti tuottaja Mari Alamikkelä Nuorisoasiainkeskuksesta.
Ruokajuhlia nuorisotaloille tehtaileva projekti kulkee nimellä Maista maailmaa ja on osa Nuoret muotoilevat maailmaa -hanketta, joka liittyy World Design Capital -vuoteen.
Suvilahden lisäksi Reaktorin tapahtumia on nuorisokeskus Hapessa, Arabian ja Harjun nuorisotaloilla sekä Tattarisuon moottorihallilla.
Reaktori-tapahtuma jatkuu Suvilahdessa la 25.2. asti.