Pormestarivaaliin aikaa 51 vuorokautta

Pormestarimalli (Talouselämä 13/2017).

Helsingin pormestari valitaan 7.6.2017


Helsingin johtamisjärjestelmä uudistuu ja mullistuu kertaheitolla kesäkuun alusta lähtien. Pormestarimalliin siirtyvä Helsinki näyttää tässäkin suhteessa esimerkkiä muille. Jää tietenkin lukijan harkintaan, mikä on tuo esimerkin malli, mutta uudistus viedään joka tapauksessa läpi ja kesäkuusta eteenpäin katsotaan sitten, miten homma oikein meni.  

Kaupunginvaltuusto valitsee uuden pormestarin 7.6.2017 sen ensimmäisessä istunnossaan. Näin ollen yhtäkään ääntä ei ole vielä annettu tuossa vaalissa, vaikka näin on virheellisesti annettu ymmärtää joissakin yhteyksissä.  Voimasuhteet, kun joskus menevät ristiin tehden hieman hallaa demokraattiseen tapaan toimia ja viedä asioita eteenpäin. Pormestarivaali kun olisi ollut syytä tehdä suorana kansanvaalina. Näin olisi ollut syytä toimia, jotta nimenomaan demokraattinen päätöksenteko olisi ollut aidosti asukkaiden käsissä. 


Hallintorakenne peräisin 1870-luvulta

Keisari Aleksanteri II:n uudisti aikoinaan hallintorakennetta ja tuolloin kaupungille siirtyivät koulutus- ja köyhäinhoitoasiat. Virastorakenne syntyi tuolloin ja ensimmäisten joukossa mm. rakennusvirasto ja pelastuslaitos. Luonnollisesti näiden alle ja oheen on tullut matkan varrella sitten lukuisa joukko virastoja, joiden kokonaismäärä lienee tällä hetkellä 30. Nyt nämä tullaan ymppäämään neljän toimialan alle, joka sinänsä kuulostaa hyvältä ratkaisulta. 

Pidän hyvänä asiana myös, että päälliköiden lukumäärää vähennetään tässä rytäkässä. En itse pidä saamattomista päälliköistä ja ylipäänsä johotason paisuttaminen ei ole edes tarkoituksenmukaista organisaation kannalta, koska osaamaton päällikkö ei todellakaan vie asioita eteenpäin, vaan päinvastoin kuluttaa suurimman osan virastolle jyvitetyistä budjetista ja pahimmassa tapauksessa “päällikkyys” johtaa joissakin tapauksissa opetusviraston kaltaisiin väärinkäytöksiin.  

Nyt kesäkuussa valittavan pormestarin edeltäjänä toimi Leo Ehrnrooth (r) vuoteen 1931 saakka. Leo Reinhold Ehrnrooth (10. maaliskuuta 1877 Helsinki, Suomi – 26. heinäkuuta 1951 Ruotsi) oli suomalainen lakitieteen tohtori ja Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja vuosina 1907–1909 ja 1917. Hän oli toisena ulkoasiainministerinä vuonna 1919, kauppa- ja teollisuusministerinä vuonna 1920 ja sisäasiainministerinä vuosina 1943–1944. Hänen vanhempansa olivat kenraalimajuri Adolf Reinhold Ehrnrooth ja Olga De la Gardie. Lähde: Wikipedia. 


Helsingin kaupungin kunnallispormestari Leo Ehrnrooth. 
Museovirasto (1936).

Toimialat

Sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtajana toimii Juha Jolkkonen,  kaupunkiympäristön Mikko Aho, kulttuuri ja vapaa-ajan Tommi Laitio, sekä kasvatus- ja koulutustoimessa Liisa Pohjolainen. Nämä siis lautakuntarakenteena, joiden puheenjohtajina toimivat valtuuston kesäkuussa valitsemat  apulaispormestarit. 

Nyt tehtävän uudistuksen päällimmäisenä tarkoituksena on luoda selkeyttä, ketteryyttä ja läpinäkyvyyttä. Nähtäväksi jää käykö näin. Kaupunginvaltuustoon valituilta valtuutetuilta odotetaan myös asiantuntijaotetta hoitaa luottamustehtäväänsä, johon heidät on vaaleilla valittu. Tämänkin asian suhteen seuraava väliarviointi tehdää sitten neljän vuoden päästä uudelleen. 


Päätöksentekoon läpinäkyvyyttä

Tietenkään ei pitäisi maalailla piruja seinille, mutta mitä jos kaikki ei menekään käsikirjoitusten mukaisesti? Kysymys  voi joskus olla tulkintaerosta ja tietenkin lopullisen päätöksen asioista tekee demokraattisesti valittu valtuusto. Muutos nykyiseen on valtava ja uskoisin, että kaikkien intresseissä on saada asiat rullaamaan. 
Muutoksen läpivienti saattaa viedä runsaastikin aikaa, mutta asiahan on koettu jo monessa kaupungissa, joten suunnannäyttäjä Helsingillä ei pitäisi olla ongelmia tämän kokonaisuuden läpiviemisessä. 

Näin ollen odotettavissa on päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääntymistä, dynaamista ketteryyttä ja ennen kaikkea päätöksentekoa, jolla on vaikutusta ja vaikuttavuutta myös koko Suomeen. Tulevan valtuuston päätökset näet kun vaikuttavat osaltaan koko Suomen talouteen ja ennen kaikkea maan sisäiseen turvallisuuteen. 

Huomauttaisin vielä, että yhtäkään ääntä pormestarivaalissa ei vielä ole annettu. 

 

Malminkartanossa 16.4.2017

Marko Ekqvist

Marko Ekqvist

Kirjoittaja on diplomi-insinööri, IT-konsultti ja toimii tätä nykyä perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän sihteerinä.

Twitter: @MarkoEkqvist

Tervetuloa Helsingin Uutisten blogeihin!

Helsingin Uutiset tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia helsinkiläisiä, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta. Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa oikeasta palstasta tiettyyn blogiin.

Haluatko blogistiksi? Oletko aktiivinen kansalainen, joka haluaa tuoda mielipiteensä julki laajalle yleisölle? Ota yhteyttä toimitukseen.