Kun sohvasta tuli turhuuskapine

(PÄÄKIRJOITUS)

Keski-Pasilan Tripla-keskuksen asuntorakentaminen alkaa ensi vuonna (HU 4.10). Kuten Kalasatamaankin, Pasilaan nousee kerrostaloasuntoja, joiden neliöhintaa voi veikata kovaksi.

Kun rakennusyhtiöt pyrkivät hillitsemään asunnon hintaa nousemasta aivan tähtitieteelliseksi, tingitään neliöistä. Vastaavasta ilmiöstä on kyse, kun Vantaalle nousee miniasuntoja, joissa 15 neliön tilasta maksetaan vuokraa ”vain” 500 euroa.

Aiemmin ihmisten olohuoneista lähtivät jo kirjahyllyt muista syistä, nyt Keski-Pasilassa YIT:n mukaan pohditaan sitä, onko sohva enää tarpeellinen. Kun aikaahan voi viettää keittiön pöydän ääressä, ja elokuvat katsoa vaikka viereiseen kauppakeskukseen kuuluvassa leffateatterissa. Helsingin Uutisten lukija veisteli jutun kommenteissa verkossa, että liekö Aasiasta tutut kapselikodit seuraava askel.

Helsingin Uutiset kertoi maaliskuussa, että viime vuonna Helsinkiin uustuotantona ja laajennuksina valmistuneiden asuntojen keskipinta-ala oli koko 2000-luvun pienin. Asuntojen keskikoko oli 62 neliötä. Kehityksen voi siis olettaa vain jatkuvan, vaikka jotkut soraäänet ovat ihmetelleet, miksi näin harvaan asutussa maassa kuin Suomi pitää asumisväljyydessä ottaa takapakkia.

Tosiasiassa moni tinkii neliöistä jo nyt, kun kaupungistumiskehitys ottaa uusia kierroksia ja hinnat alkavat olla tavallisen palkansaajan ulottumattomissa. Kun yhä useampi haluaa asua mahdollisimman lähellä keskustaa – tai edes siedettävien liikenneyhteyksien päässä, ahtautuvat nelihenkiset perheet kaksioihin ja kolmihenkiset yksiöihin. Sisustusratkaisuja esitellään sitten aikakauslehdissä.

Välttämättömyydestä on tullut Helsingin asuntomarkkinoilla hyve.

Kaisa Paastela

Toimitukselta

Tällä palstalla julkaistaan toimituksen kolumneja ja pääkirjoituksia.

Tervetuloa Helsingin Uutisten blogeihin!

Helsingin Uutiset tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia helsinkiläisiä, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta. Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa oikeasta palstasta tiettyyn blogiin.

Haluatko blogistiksi? Oletko aktiivinen kansalainen, joka haluaa tuoda mielipiteensä julki laajalle yleisölle? Ota yhteyttä toimitukseen.