Eduskunnan prosenttijengit

(PÄÄKIRJOITUS) Alkoholilaki on kaatumassa. Alkoholilaista sopu hallituksessa. Vahvat oluet ja limuviinat kauppoihin. Alkoholilain uudistus voi vesittyä. Otsikot ovat poimintoja eduskunnan pari vuotta vääntämän alkoholilain vaiheista.

Nyt eduskunnassa valiokuntakierroksella oleva lakiuudistus on jakanut kansanedustajat prosenttijengeihin. 0,8 prosenttiyksikön levyinen kuilu erottaa valinnanvapautta korostavat niistä, joiden mielestä päivittäistavarakaupoissa ei jatkossakaan saisi myydä yli 4,7-prosenttisia alkoholijuomia. Argumenteissa ovat vilahdelleet niin juomatapojen eurooppalaistuminen kuin kansanterveys ja itsensä hengiltä juominenkin.

Jos 5,5-prosenttiset juomat päätyvät kauppojen hyllyille, sinne tulevat myös Alkon litramäärissä eniten myyty tuote Original Long Drink ja sen rinnakkaistuotteet. Mutta mistä suomalaiset nyt hankkivat ”vahvan lonkeronsa”?

Talouselämä kertoi hiljattain THL:n ja Valviran lukuihin nojaten, että vuonna 2015 vahvasta lonkerosta 23 prosenttia ostettiin Alkosta, 30 prosenttia juotiin ravintoloissa ja loput 47 prosenttia olivat matkustajatuontia. 20 000 kappaletta 24 tölkin lonkerosalkkuja oli samassa lehdessä Hartwallin toimitusjohtajan Kalle Järvisen arvio päivittäisestä tuonnista.

Jaolle haluavan Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan Suomen ja Viron alkoholiverojen korotukset sekä 5,5-prosenttisten juomien myynnin vapauttaminen Suomessa puolittaisivat lonkeron ja A-oluen matkustajatuonnin ja lisäisivät kotimaisia verotuloja.

Kansanedustajat äänestävät prosenteista marraskuussa. Jos ennustaa pitää, niin kansalaiset äänestävät edelleen lompakoillaan, ja salkunkanto Suomenlahden yli jatkuu.

Mikko Heino

Kommentit (3)

Kommentit

Toimitukselta

Tällä palstalla julkaistaan toimituksen kolumneja ja pääkirjoituksia.

Tervetuloa Helsingin Uutisten blogeihin!

Helsingin Uutiset tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia helsinkiläisiä, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta. Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa oikeasta palstasta tiettyyn blogiin.

Haluatko blogistiksi? Oletko aktiivinen kansalainen, joka haluaa tuoda mielipiteensä julki laajalle yleisölle? Ota yhteyttä toimitukseen.