Kommentit
Blaa...blaa... Keksi kuule ns kolumnisti ensi vuodeksi jotain uutta ja raikasta, tai vaikka ajankohtaista. Toisen sukupuolen haukkujaiset ovat niiiiin tympeitä ja loppuun kuluneita. Ei naurata pätkääkään. Ei muuten ole naurattanut enää aikoihin. Hyvän kirjoittajan erottaa huonoista sillä, että joka tekstistä löytyy jotain uutta. Ei sitten Vantaan sanomilla ole varaa palkata ketään ihan oikeasti hauskaa ihmistä kommentoimaan tämän paikallaan sutivan tilalle?
Hämmästelen kovasti kirjoittajan tieteilijöiden taholta saamaa nuivaa kohtelua. Kirjoittajan käyttämällä metodilla eli osallistuvalla havainnoinnillahan on saavutettu ainakin Suomessa tohtorin korkeita arvoja ja hattuja. Ehkäpä hänen kannattaa konsultoida viisaustieteen tohtori Lasse Lehtistä joka on kyseisen menetelmän armoton taitaja. Samalla häneltä voi saada lisävalaistusta faktan ja fiktion yhdistämisestä tieteellistä pätevyyttä nostavalla tavalla.
Sovinistista paskaa tarjoileva nimimerkki voisi huomata, ettei kirjoittajan maskuliininen ote menetelmällisesti juurikaan poikkea n.s. naistutkimuksen tavasta itse määrittää oma kontekstinsa ja diskurssinsa. Joten kommentoija vain ilmeisesti reflektoi oman sukupuoli-identiteettinsä vajavaista kommunikaatiota suhteessa kirjoituksen humoristiseen aspektiin sen litteräärissä implementaatiossa.
Olen todennut että naisten keskuudessa on harrastus jonka nimi on:
Kauppakeskus.
taisi kolahtaa :) käykääpä joskus katsomassa Stockmannin hulluilla päivillä sitä tönimistä ja kisailua...









