Piilota X Palauta

Pelisuunnittelija American McGeen hullut maailmat

Kommentoi

Asioilla on aina pimeä puolensa tai ainakin olen aina ajatellut niin. Heti lukemaan opittuani tartuin Shokki -sarjakuvalehtiin ja siirryin niistä H.P. Lovecraftin kirjallisen tuotannon pariin. Koulussa kirjoitin kummallisia kauhutarinoita äidinkielen opettajan järkytykseksi. Kun ystäväni alkoivat pelata aktiivisesti konsoleilla tai tietokoneilla, vietin aikaa kirjastossa lukemassa ja säikyttämässä itseäni kirjallisin keinoin.

Pelaaminen vei mukanaan vasta aikuisiällä. Roolipelien parista eksyin satunnaisesti etsimään kauhufantasiaa pelattavaksi mutta mitään tunnelmaltaan sopivaa ei tuntunut koskaan löytyvän. Kunnes vihdoin löysin American McGeen Alice -pelin. Minulla ei ollut paluuta McGeen luoman ihmemaan syövereistä ja kiinnostuin myös pelin tekijästä.

American McGee

American McGee (s. 1972) on amerikkalainen, nykyään Spicy Horse-yhtiönsä kanssa Shanghaissa Kiinassa vaikuttava pelisuunnittelija. Uransa alkuvaiheessa McGee työskenteli mm. Doom ja Quake-pelien parissa id Software-yhtiössä. Nykyisen yhtiönsä Spicy Horsen McGee perusti vuonna 2006. McGee on tullut tunnetuksi satuklassikoiden muokkaamisesta pelattavaan muotoon. McGeen pelit ovat usein enemmän aikuiseen makuun, visuaalisesti kauniita mutta vääristyneitä, kaoottisen mielen taistelutantereita.

Yksi innovatiivisimmista pelijulkaisuista oli McGeen Grimm's-projekti, jonka episodit pohjautuivat pitkälti Grimmin veljesten satuihin. Peli julkaistiin 23-osaisena sarjana viikottain internetissä vuosina 2008-2009. McGee lähestyi satuklassikkoja parodian ja satiirin keinoin.

McGeen Liisa Ihmemaassa

American McGeen Alice julkaistiin PC:lle vuonna 2000. Se perustui löyhästi Lewis Carrollin kirjoihin Liisa Ihmemaassa ja Liisa peilintakamaassa. Peli saavutti nopeasti kulttiklassikon maineen ja oli aikanaan poikkeuksellisen tummasävyinen, harkittu ja ehjä kokonaisuus. Pelin graafista ilmettä ylistettiin mutta samalla peliä moitittiin liian lineaarisesta etenemisestä ja heikosta interaktiivisuudesta. Musiikista ja äänimaailmasta vastasi Nine Inch Nails-muusikko Chris Vrenna. Tyylillisesti elektronisen industrialin rajamailla soiva soundtrack tuki täydellisesti pelin kolkkoa ja synkkää tunnelmaa.

Yksi mielenkiintoisimmista ja toteuttamatta jääneistä hankkeista oli Alice-peliin pohjautuva elokuvaversio. Alun perin ohjaajan paikalle oli kiinnitetty jopa niin tunnettu nimi kuin kauhuohjaaja Wes Craven. Kun alkuperäistä Alice-peliä verrattiin usein Tim Burtonin elokuviin, on lähes ironista että juuri Tim Burton ohjasi oman versionsa Liisa Ihmemaassa -klassikosta vuonna 2010. Samoihin aikoihin McGeen versioon perustuva elokuvahanke haudattiin lopullisesti.

Paluu hulluuden syövereihin

Pitkään työn alla ollut Alice-pelin jatko-osa Madness Returns ilmestyi lopulta kesällä 2011. Tyylillisesti peli jatkoi samoissa kauhufantasian ulottuvuuksissa kuin edeltäjänsä. Päivitetyn ulkoasun lisäksi päähahmo Alice koki muutoksen kiltistä naapurintytöstä tummasävyiseksi gootiksi. Taistelusysteemi oli parantunut huomattavasti muistuttaen toiminnoiltaan jopa Zelda-pelejä. Kun vihollisten kimppuun käydään pippurimyllyn ja keppihevosen kera, tosipelaajia varmaan naurattaa. Pelin ikäraja (18 vuotta) muistuttaa, että McGeen luoma todellisuus on makaaberi ja kaoottinen paikka.

Tulossa Aasian punahilkka

Yksi McGeen tulevista projekteista on Akaneiro, joka perustuu löyhästi Punahilkka-satuun. Japaniin sijoittuva ja demonien metsästäjistä kertova peli kuulostaa ainakin ideana kiehtovalta. McGee on löytänyt pelintekijänä toimivan konseptin. Kaikille tutut satuklassikot saavat uuden elämän, heräävät kuolleista ja vaeltavat painajaisina pelaajien mieliin. McGeellä on myös poikkeuksellisen uskollinen fanijoukko pelaajien keskuudessa. Vaikka Alice-pelin odotettu jatko-osa Madness Returns ei ollut suuri kaupallinen menestys, oli se kuitenkin mainio muistutus McGeen kyvyistä luoda persoonallisia pelimaailmoja ja karismaattisia hahmoja.


Teksti: Marko Forsten/ Sellon kirjasto

Fanin tunnustus -juttusarjassa HelMet-kirjaston työntekijät paljastavat henkilökohtaiset suosikkinsa kirjaston kokoelmista.