Medialukiolaiset järjestivät ammattimaisen eduskuntavaalipaneelin
-
Vaalipaneeli kuvattiin ja lähetettiin suorana kaikkiin luokkiin.
10. maaliskuuta toteutettiin Helsingin medialukiossa eduskuntavaalipaneeli. Koulullemme saapui kahdeksan eduskuntavaaliehdokasta eri puolueista. Lukiolaisten tiukkoihin kysymyksiin olivat vastaamassa Jussi Halla-aho (ps.), Petteri Hiienkoski (kd.), Dan Koivulaakso (vas.), Timo Kontio (sd.), Mari Puoskari (vihr.), Wille Rydman (kok.), Tino Singh (r.) ja Teppo Säkkinen (kesk.).
Paneelin juontajina toimivat medialukion opiskelijat Jarmo Hirvonen ja María Mountraki. Tunnin mittainen lähetys kuvattiin ja lähetettiin suorana kaikkiin luokkiin koulun monikamerastudiosta medialukiolaisten voimin.
Aluksi juontajat esittelivät puolueiden ehdokkaat ja yleisön. Palefacen Helsinki−Shangri-La -musiikkivideo polkaisi vaalipaneelin käyntiin. Tämän jälkeen paneeli eteni perinteisesti kysymyksillä eri politiikan osa-alueilta. Jokainen ehdokkaista pääsi myös vuorollaan kahdeksi minuutiksi kuumaan tuoliin grillattavaksi. Loppuun tunnelmaa keventämään oli valittu askartelutehtävä, jonka myötä kukin ehdokas pääsi esittelemään tärkeinä pitämät arvonsa.
Viikon ajan järjestettiin vaalipaneelin kuvaustiimille ja juontajille runsaasti harjoituksia. Kun jokainen tiesi paikkansa ja tehtävänsä, hommat sujuivat. Käsikirjoitus muuttui muutamaan otteeseen, mutta uusi opittiin aina hetkessä ohjaajan ja muun tiimin välisellä yhteistyöllä. Yhteishenki oli loistava, ja pitkistä päivistä huolimatta oli mukavaa ja ilmapiiri positiivinen. Jos joku tarvitsi apua, sitä annettiin ja jos jokin oli vinossa, se korjattiin.
Eduskuntavaalipaneeli oli myös opettavainen. Projektiin osallistuessa oppi väkisinkin tuntemaan puolueita ja poliittisia näkökulmia. Lisäksi tiimi sai lisää harjoitusta myös mediastudion toiminnasta käytännössä.
Jälkikäteen on hyvä mieli. Tavoite saavutettu, vaalipaneeli onnistui. Nyt saa olla ylpeä itsestään ja tilata sen pizzan, joka jäi iltaharjoituksissa haaveeksi.
Senja Pinola
Kirjoittaja on Helsingin medialukion opiskelija, joka toimi vaalipaneelissa kuvaajana.
Vaalipaneeli on nähtävissä YouTubessa: http://www.youtube.com/watch?v=kXeX-h9arvU.
Nettikaruselli
Helsingin medialukiossa toimii medialinja (60 aloituspaikkaa) ja yleislinja (200 aloituspaikkaa). Opetuksessa korostuvat yhteiskunnassa selviytymisen ja oman elämän hallinnan kannalta välttämättömät valmiudet. Tavoitteena on kehittää opiskelijoiden ajattelua, ongelmanratkaisutaitoja ja yhteistyövalmiuksia.
Oppimisen kannalta keskeisiä ovat tiedonhankinnan, viestinnän ja tietotekniikan taidot sekä niiden kriittisen arvioinnin taidot.
Kumppanit
Uusimmat
- 09:43 Mätäjokeen saattoi lipsahtaa jopa 1 000 litraa liuotinta
- 09:40 Yle: Ulkomaalaisten hyväksikäyttö rehottaa siivousalalla
- 09:31 Teatris kokoaa nuoret teatterintekijät
- 08:00 Eläkeläiset joutuvat oikeuteen
- 06:00 Näin loihdit trendikkään juhlatarjoilun edullisesti ja helposti
- Kuukauden koeajo: Uutta Aurista ei heti tunnista Aurikseksi
- Espan kävelyalue jatkuu Erottajalle
- Gumball kuumensi autoväen – tällainen on Duudsonien norsu
Rekrykaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit










