Suomen Valkonauhaliitto on 1905 perustettu naisten kristillinen raittius- ja huoltojärjestö. Liiton tavoitteena on raittiiden elämäntapojen edistäminen, jota toteutetaan sekä yleisen ehkäisevän työn kautta että riskiehkäisyn avulla. Toiminnan kohderyhminä on koko väestö, mutta erityisesti naiset, perheet ja nuoret. Viime vuosina toiminnan keskiöön ovat enenevässä määrin nousseet myös syrjäytymisvaarassa olevat ikä-ihmiset.
Suomen Valkonauhaliiton toimintamuotoja ovat tänä päivänä mm. perhetyö, perhemuskarit, yksilökeskustelut apua tarvitseville, pienryhmät ja vertaistukitoiminta, seminaarit sekä Opiskelijakodin ylläpitäminen.
Työmuodoissa työskentelee parikymmentä mielenterveys- ja sosiaalialan ammattilaista. Suomen Valkonauhaliitto julkaisee Valkonauha-lehteä, joka on ilmestynyt vuodesta 1909.
Kumppanit
Uusimmat
- (18:00) Kumpulassa juhlitaan jälleen
- (16:20) Laskusumaa puretaan edelleen
- (14:46) 25 000 grillimakkaraa jaetaan ilmaiseksi Narinkkatorilla
- (14:31) Junaliikenne normaaliksi klo 19
- (13:50) Naku-uimalan sekapäiviksi tulee uima-asupakko
- (13:43) Matkalippuja tehotarkastetaan viikonloppuna
- (13:28) Helsingissä korjataan viisi siltaa kesällä
- (12:55) Longinojan kunnostukseen haetaan talkootyövoimaa
Uusimmat blogit ja kolumnit











