Allenden Henkien talo saa kantaesityksensä Kultsassa

Teatteri Kultsassa Suvilahden kulttuurikeskuksessa koetaan Henkien talo -näytelmän suomenkielinen kantaesitys 24. maaliskuuta.
Teatteri-ilmaisun ohjaajaksi opiskeleva pitkän linjan kultsalainen Terhi Tuominen on dramatisoinut näytelmän Isabel Allenden kuuluisasta kirjasta.

– Kirja jäi mielen pohjalle kiehtomaan aivan samoin kuin Gabriel Garcia Márquezin kirjat. Henkien talossa uni ja todellisuus elävät rinnan, samoin eri aikakaudet. Esi-isät ja -äidit sekä muut kuolleet jatkavat elämää osana yhteisöä, Tuominen kertoo.

Runsautensa vuoksi kirjassa riitti dramatisoimista: henkilöitä ja yksityiskohtia piti karsia.
Henkien talon ohjaus on myös Tuomisen lopputyö Metropolia-ammattikorkeakouluun.
– Nostin näytelmäversiossa esille kolmen sukupolven naiset: Claran, Blancan ja Alban. Jokaisen nimi tarkoittaa valoa. Vahvojen sukusiteiden varassa he karaistuvat kohtaamaan julmuutta, pettymyksiä ja sitä, mikä on välttämätöntä, Tuominen kertoo.
Allenden kirja kertoo Chilestä 1900-luvun alusta 1970-luvulle. Syyskuussa 1973 sotilaat kaappasivat vallan, jolloin presidentti Salvador Allende tapettiin (Isabel Allende on Salvador Allenden serkun tytär).
– Tämä aika on konkreettisesti taustalla, mutta samalla näytelmä kertoo sellaisesta aikakäsityksestä, jossa kaikki on jo tapahtunut ja kaikki tapahtuu aina uudestaan. Eri aikakaudet elävät rinnakkain.
Näytelmä on juhlistus aisteille, isoille tunteille, hengille ja rohkeudelle.
– On hyvä, jos näytelmä herättää katsojissa monenlaisia ajatuksia. Eniten toivon, että esitys pystyisi välittämään katsojille tunteen, että elämää kannattaa elää ja juhlistaa.
Näyttelijöinä nähdään kultsalaiset Malla Herronen, Kati Hynninen (Blanca), Kerttu Könkkölä-Heinonen, Virve Laasonen (Clara) ja Tapio Rauvala (Esteban) sekä vierailijana Tanja Nieminen (Alba).
– Musiikkina kuullaan ainakin chileläisen Victor Jaran musiikkia. Jara oli rakastettu kitaristi ja lauluntekijä, joka murhattiin vuoden 1973 sotilasvallankaappauksessa, Tuominen jatkaa.
Näytelmän lipunmyynti on alkanut:
www.teatterikultsa.fi