KOMEDIAKIN VOI KOSKETTAA

Laskevan auringon säteet kultaavat Kivinokan ulkoilualueen ikivanhojen lehmusten latvat. Ilta on leuto ja seesteinen. Teatteri Beowulfin loppuunmyyty ensi-iltaesitys näytelmästä Matinea rakkaille vainajille on päättymäisillään…

- Jatkukoon kunkin elämä sitten muistoissa, filminauhalla, kirjoissa, teatterilavalla tai uuden syntymän kipinässä. Missä tahansa, pääosan esittäjä Anne Karhunen sanoo näyttämöllä ja jatkaa: - Pienessä palassa Jumalan pikkusormenkynttä ja välähdyksessä ikuisuuden valoa sysipimeässä. Siellä missä kaivataan ja toivotaan, missä uskotaan tarinaan ja sen taikamaailmaan. Pah, nyt minä dramatisoin taas – vai mitä Frida? Näkemiin – kaikki.

Anne Karhunen lähtee näyttämöltä. Frank Sinatran That’s Life alkaa soida ja yleisö puhkeaa spontaaneihin aplodeihin, vaikkei esitys ole ihan vielä loppunutkaan. Loput näyttelijät poistuvat näyttämöltä – kukin rooleissaan vielä, kukin keskittyneinä. Vasta näyttämön takana kasvot sulavat hymyihin. Kukaan ei sano mitään, mutta yhteinen tunne on vahva: ”HYVIN MENI!”

- Ja juosten kiittämään! kiirehtii ohjaaja/käsikirjoittaja Joel Elstelä ryhmää, joka on puurtanut kaksi ja puoli tuntia lavalla. Etääntyville selille hän huudahtaa vielä: - Muistakaa hymyillä!

Ikään kuin sitä tarvitsisi tähdentää. Hymy on teatterilaisilla herkässä. Yleisön kiitosaplodit ovat sen verran rajut: rytmistä käsien hakkausta, hihkaisuja, pari bravohuutoa, yleistä iloa… Tänä iltana on hienoa olla teatteri Beowulfin jäsen. Kolmen kuukauden harjoitusurakka palkitaan. Kaikki hiki, hermoilu ja hysteeriset naurukohtaukset saavat kiitoksensa tyytyväiseltä yleisöltä.

- Erinomainen teksti ja esitys, sanoo näytelmän jälkeen tavoitettu Riitta Elstelä veljenpoikansa näytelmästä ja toinen kirjoittaja/ohjaajan täti, Kristiina Elstelä säestää. – Hyvä esitys. Todella.

- Ne ovat vain kohteliaita, kun ovat sukua, Joel Elstelä pilailee vaihtaessaan leikillisen piruilevia sanailuja tätiensä kanssa.

- No, minä en ole sukulainen ja pidin kovasti, ohjaaja/koreografi Kaarina Tuunanen sanoo kasvot leveässä hymyssä. - Hieno esitys osoitti, että komediakin voi koskettaa.

Katsomosta poistuu järjestään kiitollista väkeä. ”Erinomainen esitys”, huutaa joku tuntematon vaatteitaan vaihtaville näyttelijöille. ”Kiitos”, vastaavat näyttelijät kuorossa ja se sana tulee sydämestä. Teatteri on heille tärkeä asia ja se, että komediadraamalla on pystytty koskettamaan ja hauskuuttamaan sinä iltana sataa ihmistä, on vielä tärkeämpää.

Haminasta esitystä vaimonsa Annin kanssa katsomaan saapunut Antti Peltola kiteyttää omalta osaltaan illan annin: - Parasta teatteria mitä olen nähnyt. Kiitos.

Tämä ilta on ”beowulfilaisten”. Ilo, riemu, lievä haikeus, nauru, kyynelkin… Ne kaikki kuuluvat onnistuneen ensi-illan jälkeisiin tunnelmiin. Mutta suurimpana on ilo – onnistumisen ilo ja hyvän olon jakaminen. Siitä on teatterin tekeminen parhaimmillaan tehty!