Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Pyöräkärryt vyöryivät kaduille

Johanna Taskisen mukaan pyöräkärryn kanssa ajelu on helppoa. -Tottakai täytyy muistaa, että on kärry mukana ja ajolinjat pitää olla sen mukaiset, hän toteaa. Myös autoilijat osaavat Taskisen mukaan ottaa huomioon kärryä vetävän pyöräilijän. Kyydissä ovat lapset Oona ja Niilo.

Päivi Tuovinen

Pyörän perään kiinnitettävien lastenkuljetuskärryjen suosio on kasvanut huimasti viime vuosina. Katukuvan lisäksi pyöräkärryvillitys näkyy niitä kauppaavien erikoisliikkeiden myyntitilastoissa.

– Lastenkuljetuskärryjen myynti on kasvanut voimakkaasti joka vuosi, kertoo Varuste.netin toimitusjohtaja Ilkka Rajakallio.

– Perheelliset ihmiset ovat löytäneet tämän tavan liikkua. Suosio tulee varmasti kasvamaan edelleen.

Keski-Euroopassa lastenkuljetuskärryt ovat olleet jo pitkään yleinen näky kaduilla.

– Yli 400 euron hintaluokan kärryjen myyntimäärät liikkuvat useammassa kymmenessä tuhannessa kappaleessa jo pelkästään Saksassa, Rajakallio sanoo.

Lisäosilla joistakin kärryistä saa lastenrattaat.”
Suomessa kalleimpien lastenkuljetuskärryjen myynti on suosion kasvusta huolimatta melko maltillista. Vuositasolla puhutaan nelinumeroisista luvuista.

Yksi merkki suosion kasvusta on halpamerkkien tulo markkinoille.

– Monilta valmistajilta on viime vuosina tullut halpiskärryjä, sanoo viitisentoista vuotta lastenkuljetuskärryjä kaupanneen Velosportin toimistopäällikkö Saara Eronen.

– Kärryjen rinnalle ovat tulleet myös niin sanotut laatikkopyörät, joissa lapset ovat kuljettajan silmien alla.

Halvimpien pyöräkärryjen hinnat liikkuvat 100–300 eurossa. Bilteman lisäksi niitä myyvät monet nettikaupat. Löytyypä halpakärryjä joidenkin hyvin varusteltujen supermarkettien valikoimistakin.

Laadukkaammasta kärrystä joutuu pulittamaan halvimmillaan noin 500, kalleimmillaan jopa yli 1 000 euroa. Niitä myyvät lähinnä pyöräilyn, urheilun ja lastentarvikkeiden erikoisliikkeet.

Latomalla pöytään enemmän satalappusia saa ennen kaikkea käyttömukavuutta.

– Kun mennään laadukkaampiin merkkeihin, kärryt ovat kevyempiä ja helppokäyttöisempiä, Rajakallio muotoilee.

Lapsiperheiden hyötypyöräilysivusto Tavarafillari.fi lisää listaan kestävyyden, turvallisuuden ja monikäyttöisyyden.

Halpojen vaunujen materiaaleihin saattaa tulla reikiä ja murtumia jo lyhyen käytön jälkeen. Koska kesken matkan rikkoutuva kärry on vaaraksi, laatu vaikuttaa myös turvallisuuteen.

Lisäosilla joistakin kärryistä saa lastenrattaat, juoksurattaat tai perässä vedettävän ahkion.

Rajakallion mukaan nyrkkisääntönä voi pitää, että satunnainen sunnuntaipyöräilijä selviää halvemman pelin kanssa, aktiivikäyttäjän kannattaa panostaa laatuun.

Fillarilla pääsee

Perinteinen tapa kuljettaa lapsia on ollut pyörän tavarankuljetustelineeseen kiinnitettävä lastenistuin. Pyöräkärryissä kulkevat lisäksi toinen lapsi ja ostokset.

Perhepyöräilyn uusin villitys ovat niin sanotut tavarapyörät. Niiden plussa on näkö- ja kuuloyhteys lapsiin.

Lapsiperheiden hyötypyöräilysivusto Tavarafillari.fi tarjoaa tietoa perhepyöräilyn eri muodoista. Kuten sivustolla todetaan, ”Tavarafillari.fi on tarkoitettu kaikille, jotka käyttävät fillaria arjen kuormajuhtana”.

Sivusto järjestää myös tapahtumia pyöräileville perheille ja muulle tavarafillariväelle.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu