Paikalliset

Ex-asiakas puolustaa Tapulin nuorisotaloa

Sami Muttilainen on perustanut adressin Tapulin nuorisotalon säilyttämiseksi kunnallisena palveluna. Toiminnan ulkoistamiselle annetut perusteet ihmetyttävät häntä. Tilat remontoitiin vuosi sitten syksyllä viimeisen päälle ja nyt niitä ollaan antamassa tarjottimella pois.

Jani Jakonen

Helsinkiläisellä Sami Muttilaisella on vahvat tunnesiteet Tapulikaupungin nuorisotaloon.

Niinpä hän onkin erittäin huolestunut nuorisotalon henkilöstölle ilmoitetusta tiedosta, jonka mukaan nuorisotalo aiotaan ulkoistaa jollekin järjestölle.

– Kun johtokunta ilmoitti, että nuorisotalon toiminta tullaan ulkoistamaan, heti seuraavana päivänä täällä oli ulkopuolinen taho katsomassa paikkoja, Sami Muttilainen sanoo.

Muttilainen asui 20 vuotta Tapulissa, ja kävi nuorisotalolla ala-aste- ja yläasteikäisenä. Nyt hän työskentelee siellä opiskelujensa ohessa.

Uhkana on, että mahdollinen ulkoistaminen muuttaisi rajusti nuorisotalon nykyistä luonnetta.

Esimerkiksi aukioloajat saattaisivat supistua. Ainakin niin kävi naapurissa Puistolassa, jossa kaupunki korvasi Nurkan nuorisotalon järjestötoiminnalla.

– Tapulin nuorisotalo on avoinna 4-5 päivänä viikossa, lauantaisinkin joka toinen viikko. Jos nuorilla ei enää ole paikkaa, jonne he voivat tulla useana iltana viikossa, niin silloin notkutaan kaupan tuulikaapissa tai ärrällä.

Järjestö toisi todennäköisesti nuorisotalolle oman henkilökuntansa.

– Itseäni pelottaa, että suhteet nuorisotalon työntekijöiden ja nuorten välillä katkeaisivat. Ohjaajilla ja nuorilla on syvät ja luottamukselliset välit. Niitä ei rakenneta hetkessä ja kenen kanssa tahansa.

Helsingin nuorisotoimen johtajan Lasse Siuralan mukaan Tapulin nuorisotalon ulkoistamista selvitetään. Esitystä tai päätöstä ulkoistamisesta ei ole tehty.

– Työntekijöille on varmasti ilmoitettu, että asiaa selvitetään. Puistolan Urheilijat lähestyi meitä ja tällä hetkellä heidän kanssaan selvitetään, että mitkä edellytykset heillä olisi tulla hoitamaan Tapulin nuorisotaloa.

Siuralan mukaan kaupungin palvelustrateginen linjaus edellyttää ulkoistamisen selvittämistä silloin, jos joku järjestö ilmoittaa, että se olisi kiinnostunut tekemään palvelun edullisemmin ja innovatiivisemmin kuin kaupunki.

– Ymmärrän, että työntekijät ovat huolissaan, mutta ketään ei irtisanota. Lisäksi toimintoja ei koskaan yksityistetä yksityistämisen vuoksi.

Siurala kiistää aukioloaikojen supistamisen.

– Lähdemme siitä, että palvelun pitäisi säilyä samanlaisena tai parantua nykyisestä. Järjestöt pystyvät ehkä joustavammin päättämään aukioloajoista, koska heillä on käytössään myös vapaaehtoistyöntekijöitä.

Puistolan nuorisotilan suppea aukiolo ei liity palvelun ulkoistamiseen.

– Alueella ei ole ollut tarvetta laajemmalle aukioloajalle. Jos nuorten määrä olisi lisääntynyt, niin ilman muuta olisi neuvoteltu sopimus uusiksi.

Sami Muttilaisella on hyvät nuoruusmuistot Tapulin nuorisotalosta.

– Löysin täältä ystäviä, jotka ovat olemassa vielä tänäkin päivänä. Myös itse tilalla ja nuoriso-ohjaajilla oli vahva merkitys minulle.

Lautakunta käsittelee

Nuorisolautakunta käsittelee Puistolan Urheilijat ry:n esitystä Tapulin nuorisotalosta kokouksessaan 26. huhtikuuta.

Jos lautakunta hyväksyy ulkoistamisen, uudistus astuu voimaan aikaisintaan vuoden 2013 alussa.

Nuorisotoimen johtajan Lasse Siuralan mukaan on normaalia, että nuorisotoimi käy helsinkiläisten nuoriso-, kansalais- ja urheilujärjestöjen kanssa neuvotteluja nuorisotalojen ulkoistamisesta.

Nykyisin seitsemän nuorisotaloa toimii Helsingissä järjestöjen pyörittämänä. Osa taloista toimii kumppanuusperiaatteella niin, että talossa on myös kaupungin työntekijöitä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu