Paikalliset

Epävarmuus piinaa ulkomaalaisopettajia

Helsingissä maahanmuuttajaperheiden lapsille heidän äidinkieltään opettavista kieltenopettajista osa on yhä epätietoinen oman työnsä jatkumisesta syksyllä.

– Tunnelmat ovat monella opettajalla katkerat ja epätoivoisetkin, eräs opettajista kertoo.

– Elämää on vaikea suunnitella näistä lähtökohdista. Asuntolaina on maksettava ja lapselle on hankittava ruokaa.

Niin sanotut oman äidinkielen opettajat ovat pääsääntöisesti ulkomaalaistaustaisia. Suurin osa on Suomessa epäpäteviä, joten heidän kanssaan tehdään työsopimus vain vuodeksi kerrallaan. Yleisimmin omana äidinkielenä opetetaan venäjää, somalia ja viroa.

Tunnelmat ovat monella opettajalla katkerat.”
Kaupungin opetusviraston opetuspäällikkö Marjo Kyllönen kertoo, ettei oman äidinkielen opettajien paikanhakuprosessissa ole tänä keväänä ollut mitään poikkeuksellista.

Osa paikoista on täytetty, osa täytetään vasta kesäkuussa.

– Opetusvirasto antoi huhtikuussa ohjeet esimiesrehtoreille, jotka panevat paikat hakuun ja täyttävät ne ehdokkaita haastateltuaan.

Paikkojen täyttämistä on tänäkin keväänä hidastanut se, ettei opetusvirastossa ole täyttä tietoa siitä, kuinka paljon kunkin kielen opetukselle on kouluissa kysyntää.

– On vanhempia, jotka eivät ole vielä tehneet valintojaan ensi lukuvuoden suhteen, kertoo Soinisen koulun rehtori Leila Lindqvist.

– Haasteensa on siinäkin, että perheitä tulee eri kulttuureista, eikä kaikissa ole totuttu lomakkeiden täyttämiseen.

Soinisen koulussa lapset saavat halutessaan oman äidinkielen opetusta venäjän, viron, somalin, arabian ja bosnian kielillä.

Epätietoisuutta oman äidinkielen opettajien keskuudessa on siitäkin, minkä kokoisia opetusryhmät ovat jatkossa.

– Kyse on rahasta. Jos ryhmä lopetetaan kesken lukuvuoden tai niitä yhdistellään, kuten on käynyt, näkyy se ansioissa, eräs opettaja kertoo.

– Tuntiopettajille maksetaan työtuntien mukaan. Jos tuntimäärä tippuu, tippuu palkkakin.

Lindqvistin mukaan tuntiopettaja voidaan palkata päätoimiseksi, jos hänelle on tarjota vähintään 16 työtuntia viikossa.

On vanhempia, jotka eivät ole vielä tehneet valintojaan ensi lukuvuoden suhteen.”
– Mahdollista on sekin, että opettajalla on ollut paljon tunteja, mutta seuraavana vuonna niitä onkin vain kaksi.

Sivutoiminen, pari viikkotuntia tekevä opettaja tienaa vain joitakin satoja euroja kuukaudessa.

Oman äidinkielen opettaja voidaan palkata vakituiseksi, jos hänelle on riittävästi työtunteja ja suomalainen opettajanpätevyys.

– Esimerkiksi venäjän kielen opettajallamme on opettajan tutkinto Venäjältä, johon hän on hankkinut vastaavuuden Suomessa, kertoo Lindqvist.

Osa opettajista ei voi hankkia suomalaista pätevyyttä esimerkiksi puutteellisen koulutustaustansa vuoksi, tai siksi, ettei suomalaisissa yliopistoissa ole siihen mahdollisuutta.

Venäjän kieli suosituin

Oman äidinkielen opetusta tarjotaan Helsingin peruskouluissa yli 40 eri kielellä.

Oppilaalla on oikeus saada oman äidinkielen opetusta kaksi tuntia viikossa, jos ryhmäkoko on riittävän suuri.

Helsingissä tarvittava ryhmäkoko on 10, mutta harvinaisissa kielissä 4–5 oppilasta.

Eniten oman äidinkielen opetusta annetaan venäjän, somalin ja viron kielillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu