Paikallisurheilu

Footbäggäri on vuoden helsinkiläisurheilija

Footbagin huipputaitaja Tuomas Kärki on valittu vuoden 2012 helsinkiläisurheilijaksi.

Hän on ollut Suomen footbagin tukiranka jo vuodesta 1995. Hän saavutti toisen kerran peräkkäin verkkofootbagin kaksinpelin maailmanmestaruuden Töölön kisahallissa järjestetyissä MM-kilpailuissa viime vuonna. Kärki toimi kilpailunsa ohella kisaorganisaation puheenjohtajana.

Kisojen myötä koko laji on saanut uutta nostetta ja se on onnistuneesti jalkautettu muun muassa kouluihin.

Kärki palkittiin 3 350 euron stipendillä.

HIFK:n naisten käsipallojoukkue sai kunniamaininnan ja 850 euron stipendin. Joukkue voitti tänä keväänä naisten käsipalloilun Suomen mestaruuden ja sai hopeaa Suomen cupissa. Joukkueessa pelaa 14 Helsingissä asuvaa pelaajaa.

Vuoden helsinkiläisseuran tittelin ja 2 800 euron stipendin sai pyöräilyseura Cycle Club Helsinki ry. Palkintoa ei myönnetä kilpailumenestyksestä vaan seuran erityisistä ansioista nuorten kasvattajana tai uusien innovatiivisten toimintojen kehittäjänä.

Palkintojen saajat valitsi kaupunginhallituksen asettama urheilupalkintotoimikunta.

Apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen ja liikuntajohtaja Anssi Rauramo jakoivat palkinnot Esplanadin puiston lavalla Helsinki-päivänä 12.6.

Aiheesta muualla: 

http://www.helsinginuutiset.fi/galleriat/113694-helsinki-paiva-2012

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu