Tee hautaustestamentti – päätä itse, miten hautajaisesi pidetään

Perinteisiimme ei Kyllikki Forsiuksen mukaan kuulu puhua kuolemasta ennalta. Siksi hautaussuunnitelman tekijät ovat usein henkilöitä, jotka ovat itse järjestäneet hautajaisia ja huomanneet, että oman tahdon ilmaisu olisi helpottanut järjestäjää.

Päivi Tuovinen

Läheisen kuolema tuo eteen lukuisia päätöksiä, joihin ei ennalta osaa varautua. Surun keskellä on päätettävä, millaiset hautajaiset järjestetään ja ketä sinne kutsutaan. Olivatko vaatimattomat hautajaiset vainajan vai omaisten toive, minkälaiset hautajaiset vainaja olisi halunnut? Inhosiko hän liljoja vai rakastiko ruusuja? Voi kunpa näistä asioista olisi keskusteltu ennakkoon.

Omien hautajaisjärjestelyjen suunnittelua tehdään Suomessa jonkun verran. Muualla Euroopassa ennakkosuunnitelmien ja hautaustestamentin tekeminen on jo paljon yleisempää.

– Ruotsissakin määrä on huomattavasti suurempi kuin Suomessa, vahvistaa Hautaustoimistojen Liiton puheenjohtaja Kyllikki Forsius.

Testamentin tekijä on usein ollut järjestämässä hautajaisia ja huomannut, että oman tahdon ilmaisu olisi helpottanut järjestelyjä.”

Perinteisiimme ei Forsiuksen mukaan kuulu puhua kuolemasta ennalta.

– Suunnitelman tekijät ovat usein henkilöitä, jotka ovat itse järjestäneet hautajaisia ja huomanneet, että oman tahdon ilmaisu olisi helpottanut järjestäjää.

– Myös henkilöt, joilla ei ole lähiomaisia tai henkilöt, jotka ovat sairastuneet parantumattomasti, haluavat tehdä suunnitelman oman kuolemansa varalle.

Forsius muistuttaa, että tärkeintä on vainajan kunnioittaminen ja hänen vakaumuksensa ja toiveiden toteutuminen. Tämä perustuu jo hautaustoimilakiin.

– Omaiset ottavat yleensä suunnitelman hyvin vastaan, koska suunnitelma helpottaa järjestelyitä. Surun keskellä on helpompi lukea, mitä vainaja todella halusi.

Helpottaaksesi läheisiäsi voit kertoa suunnitelmassa, haluatko itsellesi puisen vai verhoillun arkun, laitetaanko yllesi omat vaatteet tai puuvillaiset ehkä silkkiset, haudataanko sinut sukuhautaan tai minne toivot tuhkasi ripoteltavan. Myös ruokatarjoilut ja hautajaiskukat voit etukäteen päättää.

Forsiuksen mukaan suunnitelmia ei yleensä makseta etukäteen.

– Joskus asiakas haluaa varmistaa hautauksensa järjestelyt kokonaisuudessaan maksamalla järjestelyt ennalta.

Hautajaissuunnitelman lisäksi etukäteen on hyvä kirjata omaisuudesta luettelo, joka helpottaa perunkirjoitusta.

Perunkirjoituksiin valmistautuminen on huomattavasti helpompaa, kun olet listannut tiedon tärkeistä asiakirjoista, kuten testamentista, hoitotahdosta, edunvalvontavaltuutuksesta, pankkitileistä, vakuutuksista ja sopimuksista.

Hautaus-testamentin voi täyttää netissä ja tulostaa sieltä allekirjoitettavaksi.”

Hautaustoimistoista voi pyytää Hautausjärjestelyni -vihkosen, jossa kerrotaan ohjeita omien hautajaisten suunnittelua varten.

Hautaustoimistojen Liittoon kuuluvassa hautaustoimistossa voi tehdä virallisen hautaustestamentin, jolla voi määrätä omien hautajaistesi järjestämisestä.

Lomake löytyy myös netistä.

Sieltä sen voi tulostaa ja täyttää. Testamentti allekirjoitetaan ja todistetaan, kuten tavallinenkin testamentti.

Forsius muistuttaa, että on tärkeää kertoa hautaustestamentista läheisille ja ystäville tai edunvalvojalle sekä hoitolaitoksen henkilökunnalle.

– Säilytä testamentin oma kappaleesi sellaisessa paikassa, josta omaisesi tai ystäväsi sen helposti löytävät. Toinen kappale jää hautaustoimistolle.

Hautaustestamenttia ei pidä siis kätkeä pankin tallelokeroon tai kassakaappiin, koska ne avataan usein vasta hautauksen jälkeen ennen perunkirjoitusta.

Siviilihautajaisille oma korttinsa

Lompakossa pidettävällä luottokortin kokoisella hautauskortilla voit kertoa omaisille ja hoitohenkilökunnalle, että toivot itsellesi siviilihautajaiset kirkollisen seremonian asemesta.

Voit täsmentää kortin tietoja ohjeilla, jotka säilytetään turvallisessa paikassa.

Lue lisää sivuilta siviilihautajaiset.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat:

Klikkaa uusin lehti!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu