Paikalliset

Kotipalvelu kortilla: Polvileikkauksen ajaksi tarjottiin lapsen sijoitusta

Kirsi Kupari on kotipalvelun asiakas, välillä hän on saanut lastenhoitoapua sitä erityisesti tarvitessaan, välillä ei. Varsinkaan lyhyellä varoitusajalla avun saaminen ei tahdo onnistua.

Jussi Vehkasalo

Joukko helsinkiläisiä yksinhuoltajaäitejä on tuskastunut kaupungin tarjoaman kotipalvelun niukkuuteen.

Äidit lähettivät Helsingin Uutisiin kirjoituksen, jossa kerrotaan, että kaupunki tarjosi viimeisenä keinona lasten huostaanottoa, kun lapselle ei löytynyt hoitajaa äitien sairaalareissujen ajaksi.

Yhdessä tapauksessa hoitajaa olisi tarvittu 6-vuotiaalle lapselle, jonka äiti oli menossa polvileikkaukseen.

Toisessa tapauksessa yksinhuoltajaäiti tarvitsi lastenhoitajaa, koska oli itse menossa synnytykseen.

Ongelmat koskettavat helsinkiläisiä laajemminkin, sillä kaupungin kotipalvelun asiakkaina on paljon vanhempia, joiden omasta lähipiiristä tai sukulaisista ei löydy lastenhoitoapua.

Jos palvelua käytettäisiin vielä enemmän, olisimme jumissa.”
Sosiaaliviraston lasten sijaishuollon päällikkö Anita Lindfors oikaisee äitien tietoja siltä osin, että lasten sijoittamisessa ei ole kyse huostaanotosta.

– Kyse on avohuollon tukitoimenpiteenä tehtävästä lapsen lyhytaikaisesta sijoituksesta perhehoitoon, Lindfors sanoo.

Lapsen huostaanotto on toimenpiteenä paljon järeämpi kuin lapsen lyhytaikainen sijoitus. Jälkimmäistä käytetään

Lindforsin mukaan esimerkiksi juuri tapauksissa, joissa lapsen huoltaja sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi ei voi huolehtia lapsesta eikä apua saada tutuilta tai sukulaisilta.

Väliaikaista sijoitustakaan ei tehdä heppoisin perustein.

– Ensisijaisesti pyritään hyödyntämään viranomaisverkoston muita keinoja, Lindfors sanoo.

Yksihuoltajaäidit ihmettelevä, miksi lapsi joudutaan sijoittamaan, eikä lastenhoitoa voida järjestää kaupungin kotipalvelun kautta.

– Näillä resursseilla, mitä meillä on, ei kotipalvelu voi järjestää ympärivuorokautista lastenhoitoa, vastaa kotipalvelun ja varhaisen tuen päällikkö Sonja Mattila.

Hänen mielestään on lapsen kannalta parempi mennä perhehoitoon. Vaikka kotipalvelutyöntekijä voisi esimerkiksi yöpyä lastenhoitoa tarvitsevan lapsen luona, ei hän voi olla samassa kodissa useita vuorokausia putkeen.

– Avohuollon sijoitus tehdään aina yhteistyössä perheen kanssa, Mattila huomauttaa.

Mattilan mukaan sosiaaliviraston kotipalvelu on ”aika hyvin” pystynyt vastaamaan kotipalvelukysyntään.

– Jos palvelua käytettäisiin vielä enemmän, olisimme jumissa, hän myöntää.

Lapsiperheiden kotipalvelua käyttävät eniten vauvaperheet, erityisesti yksinhuoltajat, joilla on pienet auttamisverkostot.

– Tarvetta tulee, jos perheessä sairastellaan, vauva valvottaa vanhempia tai perheessä on käynnissä jonkinlainen pieni kriisi, Mattila kertoo esimerkkejä.

Tavallisimmin kotipalvelusta tulee työntekijä perheen avuksi puoleksi päiväksi kerran viikossa. Palvelua voidaan räätälöidä tarpeen mukaan.

– Lapsiperheiden kotipalvelussa on tällä hetkellä vajaat sata työntekijää, Mattila sanoo.

Perheiden kotipalvelu

Lapsiperheiden kotipalvelua haetaan oman asuinalueen kotipalvelusta.

Kotipalvelu on varhaisen tuen palvelua, jolla pyritään tunnistamaan, ehkäisemään ja helpottamaan lasten, nuorten ja perheiden pulmia.

Tarkoituksena on tukea ja ohjata perhettä selviytymään omatoimisesti arjessa.

Lapsiperheiden varhaisen tuen ja kotipalvelun tiimissä työskentelee johtava ohjaaja, perhetyöntekijöitä sekä sosiaaliohjaajia.

Maksu kotipalvelun perhetyöstä määräytyy perheen tulojen, perheenjäsenten lukumäärän ja kotipalvelun perhetyön käyntien määrän mukaan.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu